Lapsen valikoivuus ruokapöydässä ei aina johdu kehitykseen kuuluvasta epäluulosta tai tahtojen taistosta. Syömispulmien taustalla voi olla myös fyysisiä syitä, joihin tarvitaan asiantuntija-apua.
Lapsesta näkee, että jo ruokalaan siirtyminen on hänelle vastenmielistä. Tarjolla olevaa lounasta – oli sitten kyse kanapastavuoasta tai jauhelihakeitosta – hän ei suostu edes maistamaan, koska ei sanojensa mukaan ”tykkää” siitä. Iltapäivällä lapsi jo murisee kilpaa vatsansa kanssa, mutta välipalalla maistuu vain näkkäri, koska ”jogurtissa on outoja möykkyjä”.
Miksi lapsi suhtautuu penseästi lähes kaikkeen ruokaan? Voisiko kyse olla rajojen kokeilemisesta? Tai ehkä uusia ruokia ei vain ole tarjottu riittävän sinnikkäästi? Vastaus ei välttämättä ole näin yksinkertainen.
Kun lapsi syö valikoivasti, kyseessä on usein normaaliin kehitykseen kuuluva vaihe. On tavallista, että etenkin 2–3-vuotiaat tuntevat epäluuloa uusia ruokia kohtaan. Tällainen valikoivuus menee yleensä ohi, kun asiaan ei kiinnitä liikaa huomiota.
Kaikki lasten syömishaasteet eivät kuitenkaan selity normaalilla kehityksellä, muistuttaa pienten lasten syömisvaikeuksiin ja aistitiedon käsittelyn haasteisiin erikoistunut toimintaterapeutti Annukka Moilanen.
– Maailmalta on tutkimusnäyttöä, että 90–97 prosentissa pienten lasten pidempään jatkuneista syömisvaikeuksista on taustalla jokin fyysinen sairaus, aistisäätelyn pulmia tai motorisia ongelmia.
Fyysisiä syitä voivat olla esimerkiksi allergiat, refluksi tai ummetus, joiden vuoksi syömisestä tulee huono olo.
Aistipohjaiset ongelmat ovat tavallisia muun muassa lapsilla, joilla on jokin neuropsykiatrinen häiriö tai jotka ovat syntyneet keskosina. Aistipulmaisen lapsen suussa tietty koostumus tai lämpötila tuntuu niin pahalta, että se saattaa aiheuttaa jopa yökkäysreaktion.
Motorisissa ongelmissa hankaluudet liittyvät yleensä pureskeluun, nielemiseen tai vaikeuteen hallita suun alueen, niskan ja vartalon lihaksistoa. Lapsella voi myös esimerkiksi olla kireä kielijänne, jota ei ole huomattu.
Jos valikoiva syöminen johtuu fyysisestä vaivasta, aikuinen ei voi tuudittautua ajatukseen ”kyllä se syö, kun tulee nälkä”.
Milloin pitää huolestua?
Vaarantuuko kasvu? Milloin syömispulmista sitten pitää huolestua? Olennainen kysymys on, miten pitkään valikointi ruokapöydässä on jatkunut.
Monilla lapsilla on Annukka Moilasen mukaan lyhyitä kausia, jolloin he syövät tavallista huonommin ilman mitään erityistä syytä.
Huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, mitkä ruoat jäävät toistuvasti lautaselle.
– Usein huoli herää, jos lapselta puuttuu ruokavaliosta kokonaisia ruokaryhmiä eli lapsi ei syö ollenkaan esimerkiksi hedelmiä ja kasviksia tai lihaa ja kasviproteiineja. Tai sitten lapsi syö vain alle kahtakymmentä asiaa, Moilanen konkretisoi.
Ruokailuhetket edellyttävät kärsivällisyyttä ja sensitiivisyyttä.
Mikäli syömisongelmat ovat jatkuneet pitkään yhtäjaksoisesti tai ruokavalio vaikuttaa yksipuoliselta, asiaan pitää puuttua. Kuukaudesta toiseen jatkuva liian vähäinen energian ja ravintoaineiden saanti alkaa vaikuttaa niin kasvuun, jaksamiseen kuin oppimiseenkin.
Nälkäisen lapsen on vaikea säädellä tunteitaan, noudattaa ohjeita ja kohdella kavereita kivasti. Tällöin ongelmat vaikuttavat koko ryhmän toimintaan.
Vastikään päiväkodissa aloittaneen taaperon valikoivuudesta ei Moilasen mielestä tarvitse heti huolestua, sillä moni pieni syö aluksi kehnosti uudessa ympäristössä.
Jos kyse on sitä, ettei yksivuotias tahdo oppia syömään kiinteitä ruokia, aterioita voi alkuun soseuttaa ja lähteä lisäämään karkeutta vähitellen.
– Yleensä syöminen lähtee pikkuhiljaa sujumaan, ellei taustalla ole jotain erityistä.
Ei lasten kuullen
Syömiseen liittyvät huolenaiheet tulee ottaa puheeksi lapsen huoltajan kanssa. Moilanen neuvoo, ettei pulmista kannata keskustella lapsen kuullen.
– Jos lapsi joutuu joka ikinen päivä kuulemaan, ettei hän taaskaan syönyt, se ei missään nimessä vie asiaa eteenpäin. Myös kotiinlähdön ja jälleennäkemisen ilo rikkoontuu.
Toimintaterapeutti pohtii, kannattaako syömisen sujumista edes ruotia päivittäisissä kohtaamisissa, jos syömättömyys on tavallista ja kaikkien tiedossa. Ruokailuista informoimisen voi hyvin hoitaa vaikka viestitse.
Edistymisiäkään ei kannata lapsen läsnä ollessa liiaksi hehkuttaa, jotta tämä ei ottaisi puheista paineita.
– Jos lapsi on esimerkiksi maistanut jotain uutta, siitä voi mainita neutraalisti muiden kuulumisten lomassa.
Ruokailuhetket edellyttävät päiväkodin aikuisilta kärsivällisyyttä ja sensitiivisyyttä.
Ykkösasia on, että ateriointi olisi lapsen näkökulmasta mahdollisimman miellyttävä tilanne. Lasta ei siis saa painostaa maistamaan tai syömään enemmän kuin tämä haluaisi.
Lapselle kannattaa kertoa, ettei uutta ruokaa tarvitse laittaa heti suuhun. Ensin voi vain katsella, myöhemmin haistella ja koskettaa. Sitten ruokaa voi hipaista kielenkärjellä ja lopulta pyöritellä suussa – eikä vieläkään ole pakko nielaista.
Lasta ei saa painostaa.
Päiväkodissa kannattaa miettiä, onko lämmin ruoka syötävä ensin vai voisiko sittenkin aloittaa näkkileivällä.
– Syömisjärjestykseen tarvitaan joustoa. Jollekin lapselle näkkäri voi olla ainoa asia, jota hän syö, ja toiset taas tarvitsevat ensin jotain rouskuvaa saadakseen syömisen käynnistymään, Moilanen huomauttaa.
Aistipulmainen lapsi hyötyy usein siitä, jos hän saa tutustua arveluttavaan ruokaan sormin. Maistamiskynnys madaltuu myös, jos lapsi saa luvan ottaa ruokaa siististi paperin avulla pois suusta.
Varhaiskasvattajilla tärkeä rooli
Aina pienen lapsen syömispulmat eivät liity (pelkästään) ruoan käsittelemiseen. Erityislapsilla ruokapöytäkäyttäytymiseen voivat heijastua myös toiminnanohjauksen tai keskittymisen vaikeudet.
Mikäli lapsi hermostuu lähelle tulevista kavereista, kannattaa miettiä hänen paikkaansa jonossa ja ruokasalissa tai jopa viedä hänet ruokasaliin hieman ennen muita.
Jos ateriointia häiritsee levottomuus, voi kokeilla paino- tai aktiivityynyä. Joidenkin oloa helpottaa tuolinjalkoihin viritettävä kuminauha, jota vasten voi äänettömästi heilutella jalkoja.
Osa lapsista keskittyy ruokapöydässä johonkin muuhun kuin ateriaansa niin, että unohtaa kokonaan syödä. Tällaisessa tilanteessa Moilanen asettaisi pöydän kulmalle muistutukseksi ajastimen.
– Se voi olla vaikka koko pöytäryhmän yhteinen juttu. Harvemmin siitä kenellekään on haittaa.
Varhaiskasvattajilla on Moilasen mukaan tärkeä rooli sen varmistamisessa, että syömispulmainen lapsi saa syötyä hyvillä mielin ja riittävästi.
Syömispulmien ratkomiseen voi saada moniammatillista apua esimerkiksi puhe- tai toimintaterapeutilta. Tärkeää on, ettei lapsen tarvitsemia erityisjärjestelyjä leimata perusteettomaksi erityiskohteluksi.
– Esimerkiksi aistiherkkyys tai motoriikan pulma on fyysinen este syömiselle siinä missä allergiatkin, Moilanen painottaa.
ARFID-oireilu ahdistaa
Joskus lapsen vaikeiden syömispulmien taustalla saattaa olla ARFID-tyyppistä oireilua. ARFID (Avoidant Restrictive Food Intake Disorder) on syömishäiriö, jolle on ominaista hyvin rajoittunut ja valikoiva syöminen, vähäinen ruokahalu sekä syömisen pelko. ARFID:illa vaikuttaa olevan yhteys neuropsykiatriseen oireiluun.
