Väkivaltainen radikalismi on nähtävä sosiaalisena ongelmana, jonka ehkäisyssä peruspalveluilla on tärkeä rooli.
Väkivaltaisen radikalisoitumisen myötä henkilö oikeuttaa väkivallan käytön tai sillä uhkaamisen omalla aatemaailmallaan. Radikalisoitumisen prosessi voi johtaa väkivaltaiseen ekstremismiin eli ääriajatteluun. Sen motiivi voi olla poliittinen, uskonnollinen tai muu aatemaailma, ja siihen liittyy usein myös vihaa tai rasismia. Äärimmillään se voi johtaa terrorismiin.
– Sen tekijät pitävät käyttämäänsä väkivaltaa oikeutettuna, eivätkä kadu uhreja tai tekojaan, sanoo sisäministeriön poliisiosaston kehityspäällikkö Tarja Mankkinen.
Kun vuonna 2016 Helsingin rautatieaseman edessä pidettiin Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitus ja eräs sen osallistujista potkaisi ohikulkijaa niin, että tämä kuoli, sai tekijä omalta ryhmältään kunniamerkin.
– Jos henkilö joutuu tekonsa vuoksi vankilaan, hänen statuksensa voi siellä olla hyvinkin korkea. Hän voi jatkaa vankilassa muiden radikalisoimista ja sieltä päästyään väkivaltaisia tekoja.
Tarvitaan parempia vaihtoehtoja
Terrorismi on aina väkivaltaista ekstremismiä, mutta kaikki väkivaltainen ekstremismi ei ole terrorismia. Terroristisia tekoja koskeva lainsäädäntö koskee myös muuta toimintaa terroristisen toiminnan edistämiseksi kuten koulutusta, rahoitusta, johtamista tai matkustamista.
Väkivaltaisen radikalismin ehkäisemiseksi on tarjottava parempia vaihtoehtoja. Työttömille nuorille miehille saattavat väkivaltaiset ääriryhmät tarjota vaihtoehdon.
– Tärkeintä on, että heillä on tulevaisuuden näkymiä ja heidän elämällään merkitystä, Mankkinen korostaa.
Väkivaltainen radikalisoituminen on Suomessa marginaalinen ilmiö.
Jotkut nuoret voivat liittyä ääriryhmiin turvattomuuden tunteen vuoksi. Mankkinen kertoo pojasta, jota hakattiin koulumatkalla säännöllisesti. Koska äiti epäili pojan itse aiheuttavan hyökkäykset käytöksellään, poika hakeutui alueella toimivaan väkivaltaiseen äärioikeistolaiseen ryhmään saadakseen turvaa.
Suojelupoliisin vuoden 2020 vuosikirjan mukaan terrorismin uhkataso Suomessa on edelleen kohonnut. Väkivaltainen jihadismi tuli näkyväksi 2010-luvulla Syyrian konfliktin myötä.
– Ääri-islamististen ryhmien keskustelu netissä suomeksi ei kuitenkaan ole kovin vilkasta. Sitä käydään osaksi muilla alustoilla, Mankkinen sanoo.
Laajasti sosiaalinen ongelma
Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on korostunut. Yksi näitä ryhmiä väkivaltaan inspiroiva asia on niin sanottu väestönvaihtoteoria. Sen kannattajat uskovat maahanmuuton olevan hallitusten organisoimaa toimintaa, jonka tavoitteena on tuottaa maahan kantaväestön tilalle vieras kulttuuri ja uskonto.
Väkivaltaista radikalisoitumista ehkäisevä toiminta aloitettiin poliisissa vuonna 2012. Myöhemmin siihen liittyi opetustoimi, ja nyt mukana ovat myös sosiaali- ja terveystoimi.
– Nyt ymmärretään, että tämä ei ole vain turvallisuusongelma, vaan myös laajasti sosiaalinen ongelma, Mankkinen kertoo.
Poliisin ennalta estävän työn ytimessä ovat moniammattilliset ryhmät kuten riskinarviointia tekevä Marak sekä Ankkuritiimi, ja poliisi on tehnyt pitkään yhteistyötä muun muassa muslimiyhteisöjen kanssa.
– On tärkeää, että poliisin ja muiden viranomaisten työ tunnetaan ja että he rakentavat luottamusta erilaisten ryhmien parissa.
Tärkeintä turvata peruspalvelut
Johtava sosiaalityöntekijä Anu Inkinen työskentelee osana Ankkuritiimiä Malmin poliisitalolla. Helsingin ankkuritoiminta poikkeaa maan muista 38 Ankkuritiimistä, sillä se on osa poliisin ennalta estävän toiminnon (EET) kolmesta ryhmästä.
– Poliittis-ideologiset ja uskonnolliset radikalisaatioasiat kuuluvat kaikille EET-toiminnoille, Inkinen kertoo.
Helsingin Ankkuritiimissä on kolme sosiaalityöntekijää, viisi poliisia ja yksi psykiatrinen sairaanhoitaja. Tiimin asiakkaat ovat yleensä alle 18-vuotiaita rikoksen tekijöitä ja ohjautuvat tiimille pääosin poliisin kirjaamien tutkinta- ja rikosilmoitusten kautta.
– Meille tulee paljon soittoja kouluilta ja lastensuojelusta, ja me työskentelemme jonkin verran radikalisoitumisen ehkäisemisen parissa.
Työttömille nuorille miehille väkivaltaiset ääriryhmät saattavat tarjota vaihtoehdon.
Varsinkaan nuorelle ei Inkisen mukaan saisi antaa signaalia, että hänen mahdollisesta radikalisoitumisestaan ollaan huolissaan. Nuori saattaa hänen mukaansa voimaantua väärällä tavalla, kun hän huomaa saavansa huomiota.
Inkinen korostaa, että radikalisoitumisen ehkäisemiseksi on tärkeintä turvata asiakkaille peruspalvelut.
– Toki yksittäiset exit-hankkeet ovat bonusta, mutta peruspalvelut ovat kaiken tukijalka.
Marginaalinen ilmiö Suomessa
Anneli Portman työskentelee THL:n Radik-hankkeessa, joka on osa Kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelman edellyttämiä kehitystoimia.
– Tehtäväni on kehittää sote-ammattilaisille riskinarviointimallia. Malli auttaa tunnistamaan mahdollisesti tukitoimia tarvitsevat henkilöt, jotta nämä eivät ajautuisi väkivaltaisiin ääriliikkeisiin.
Tarkoitus on laatia verkkokoulutus sekä täydennyskoulutusta ammattilaisille ja viranomaisille väkivaltaisen radikalismin ja siihen liittyvien uhkien tunnistamiseksi. Hankkeessa tuotetaan myös tutkimukseen perustuvaa tietoa ilmiöstä, välineitä moniammattillisen arvioinnin tekemiseksi ja tietoa jatkopalveluista.
Portman korostaa, että Suomessa väkivaltainen radikalisoituminen on toistaiseksi marginaalinen ilmiö. Radikalisoitumisen elementtien tunnistaminen edellyttää asiakkaassa tapahtuneen muutoksen tunnistamista.
Huoli voi olla aiheellista, jos henkilö eristäytyy omasta lähipiiristään ja tuomitsee muista uskonnollisista, ideologisista tai poliittista syistä, puhuu salaliittoteorioista ja etsii verkosta niitä tukevaa materiaalia.
– Uhkakuvia lietsova mustavalkoinen ajattelu ei ole hyväksi yhteiskunnalle eikä yksilöllekään.
Selkeä tavoite auttaa irtautumaan
Diakonissalaitoksen Exit-hankkeessa tuetaan motivoituneita henkilöitä irtautumaan väkivaltaisesta aatemaailmasta ja ääriliikkeistä. Tällä hetkellä asiakkaita on kymmenkunta. – Meidän ydintyötämme on aatemaailmaan liittyvien asioiden käsittely. Tärkeää on myös arvioida ryhmästä irtautumisen turvallisuus, sanoo hanketyöntekijä Onni Sarvela. Työssä käytetään muun muassa motivoivaa haastattelua sekä ratkaisukeskeisiä työtapoja. Muutosta tukee myös voimakas tulevaisuusorientaatio. – Selkeä tavoite auttaa irtautumaan entisestä, kuten myös perhe- ja lähisuhteiden eheyttäminen ja uusien verkostojen rakentaminen. Keskustelussa ei esitetä vasta-argumentteja, vaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja kuunnellaan, millaisia ajatuksia ja tunteita irtautuminen herättää. Tärkeää on myös ei-tuomitsevuus ja myötätunto. – Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ihmisen pitäisi ottaa vastuu teoistaan. Niitä ei vähätellä, mutta sillä on merkitystä, mitä ihminen päättää tehdä tästä eteenpäin.
Kriisi perheelle
Perheenjäsenen radikalisoituminen on perheelle aina kriisi, korostaa Habiba Ali Kirkon Ulkomaanavun Reach Out-hankkeesta. Perheet eivät usein osaa tai uskalla hakea apua, sillä nuoren liittyminen ääriliikkeeseen on suuri häpeä. – Perheille ei myöskään ole mitään matalan kynnyksen tukea, jos perheen nuori on radikalisoitumassa tai irtautumassa ääriliikkeestä, Ali huomauttaa. Reach Out ‑hanke tukee viranomaisten, uskonnollisten yhteisöjen ja järjestöjen välistä yhteistyötä. Se tiedottaa olemassa olevista palveluista ja rohkaisee yhteisöjen jäseniä luottamaan viranomaisten palveluihin radikalisaation aiheuttamissa kriiseissä. Hanke on järjestänyt lukuisia seminaareja, koulutuksia ja opintomatkoja. Se on luonut kansainvälisessä levityksessäkin olevia toimintamalleja yhteisöille, asiantuntijoille ja käytännön työtä tekeville, kehittänyt tiedotusta sekä järjestänyt yhteisiä harrastustoimintoja viranomaisille ja nuorille luottamuksen rakentamiseksi. – Suomessa erityisen toimivaa on viranomaisten ja järjestöjen välinen moniammatillinen yhteistyö, Habiba Ali kiittelee.
