– Minulle on tärkeää, etten vain länkytä, vaan myös teen sitä, mistä saarnaan, sanoo Talentian juhlavuoden sosiaalialan asiantuntija, tamperelainen kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen. Kuva: Rami Marjamäki
Talentian juhlavuoden sosiaalialan ammattilainen on kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen Tampereelta. Hän haluaa kehittää sosiaalityötä entistä eettisemmäksi.
SOSIAALITYÖ asuu kohtaamisessa ja siksi saarnaan kunnioittavasta kohtaamisesta, sanoo Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen tamperelainen kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen.
Hän on ammattijärjestö Talentian juhlavuoden sosiaalialan asiantuntija. Talentia myönsi tunnustuksen 75-vuotisen taipaleensa kunniaksi.
– Olen kiinnostunut eettisesti kestävistä ratkaisuista. Se on sellainen punainen lanka, joka kantaa minua, Pekkarinen sanoo.
Talentian hallitus päätti tunnustuksen saajan alan ammattilaisilta saamiensa ehdotusten pohjalta. Niissä Pekkarista kiiteltiin muun muassa aktiivisuudesta ja innostuneisuudesta sekä hänen tekemästään monipuolisesta kehittämistyöstä.
– Anna on vaikuttanut todella monen palvelun kehittämiseen Pirkanmaalla, eräs häntä ehdottanut kirjoittaa.
Toinen puolestaan listaa Pekkarisen olleen kehittämässä muun muassa aikuissosiaalityötä, etsivää työtä, sosiaalista kuntoutusta, matalan kynnyksen palvelua lapsiperheille, asumisen turvaamista ja asunnottomuustyötä sekä lapsiperheiden talousneuvontaa.
– En arvota sitä, mihin lähden mukaan ja mihin en. Olen siellä, missä minua tarvitaan tai missä minusta voisi olla hyötyä. En sano juuri koskaan ei.
Kunnioittava kohtaaminen keskiössä
Anna Pekkarista ajaa kehittämään toive oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta, jossa kaikki sosiaalityön asiakkaat tulisivat kohdatuksi kunnioittavasti.
– Yritän tuoda omaa näkökulmaani esiin mahdollisimman rakentavasti kaikissa niissä kehittämistehtävissä, joissa olen mukana, Pekkarinen sanoo.
Kunnioittavan kohtaamisen lisäksi hänelle on tärkeää, että sosiaalityön asiakkaat saisivat tarvitsemiaan palveluja ja ettei palvelujärjestelmämme ainakaan haavoittaisi heitä lisää.
– Sosiaalityö ei asu hallinnollisissa prosesseissa eikä siinä, että asiakkaat ohjataan johonkin palveluun ilman sosiaalityötä. Se ei riitä, ja se on se, mikä sosiaalityössä menee eniten vikaan.
Pekkarisen arvomaailma nousi esiin myös niissä ehdotuksissa, joita Talentian hallitus sai alan ammattilaisilta. Eräs Pekkarista palkittavaksi ehdottanut kirjoitti näin: “Hänellä on hyvin vahvat inhimilliset arvot ja oikeudenmukainen ideologia.”
Toinen totesi, että “Anna puhuu aina niiden ihmisten näkökulmasta, jotka muuten unohtuvat”.
Sosiaalityö ei asu hallinnollisissa prosesseissa.
Kaikista niistä palveluista, joita Pekkarinen on ollut viime vuosina kehittämässä, lähinnä hänen sydäntään on sosiaalinen kuntoutus. Hän perehtyi aiheeseen viime keväänä Pirkanmaan hyvinvointialueen hankkeessa, jossa sosiaalityöntekijä Vesa Hänninen haastatteli asiakkaitaan, ja Pekkarinen analysoi haastatteluja hänen kanssaan.
Hankkeen myötä hän alkoi ymmärtää sosiaalista kuntoutusta toisesta näkökulmasta.
– Onko eettisesti oikein kertoa toiselle, millaista on hyvä elämä ja että näin sinun tulisi elää? Vai pitäisikö kuunnella, mitä syrjään jätetyt ihmiset itse haluavat ja mikä heistä olisi hyvää elämää? Ja pohtia, miten sitä voisi edistää sosiaalityön avulla, Pekkarinen kysyy.
Moraalinen tutka löytyi pikkuhiljaa
Sosiaalityön Anna Pekkarinen löysi mutkan kautta. Lukion jälkeen hän piti ensin välivuoden ja aloitti sitten kotimaisen kirjallisuuden opinnot Tampereen yliopistossa.
– Minulle oli silloin ihan selvää, että haluan opiskella kirjallisuutta, mutta opiskelu vei luontaisen kiinnostukseni kirjallisuuteen, ja mielekkään harrastuksen rinnalle tuli pakko.
Kahden lukuvuoden jälkeen Pekkarinen totesi, että kirjallisuus ei sittenkään ole hänen juttunsa eikä hän ole sen jälkeen lukenut ainuttakaan kaunokirjallista teosta.
Anna puhuu niiden ihmisten näkökulmasta, jotka muuten unohtuvat.
Pekkarinen olisi halunnut vaihtaa pääaineekseen yleisen kasvatustieteen, mutta hautasi ajatuksen oppiaineen tarjoamien heikkojen työnäkymien vuoksi.
– Mietin, mikä olisi luonteeltaan samatyyppistä kuin yleinen kasvatustiede, ja se oli sosiaalityö. Äitini oli ollut sosiaalityössä pienessä kunnassa, joten minulla oli jotain käsitystä alasta.
Lopulta sosiaalityö vei Pekkarisen mennessään.
– Oma ala löytyi hiljakseen. En kokenut ensimmäisinä opiskeluvuosina mitään tunteen paloa. Suhtauduin sosiaalityöhön aluksi aika maltillisesti.
Vähitellen Pekkarinen löysi moraalisen tutkansa, ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä alkoi tulla hänelle tärkeitä. Lopullisesti radikalisoiduin työelämässä, hän sanoo.
Nyt, kun valmistumisesta on kulunut kymmenen vuotta, Pekkarinen kertoo suhtautuvansa sosiaalityön tavoitteisiin huomattavasti kriittisemmin kuin vielä opiskeluvuosinaan.
– Minua kiinnostaa nykyään entistä vähemmän erilaiset tekosyyt, joiden mukaan sosiaalityön pitäisi olla status quota ylläpitävää, hän toteaa.
Aikuissosiaalityötä pidetään epäseksikkäänä
Valtaosan työurastaan Anna Pekkarinen on tehnyt aikuissosiaalityössä Tampereen kaupungilla. Hän sanoo päätyneensä aikuissosiaalityöhön vahingossa.
– Aikuissosiaalityö on valtavan epäseksikästä, ja se on siinä minun mielestäni parasta. Asiakkaat ovat sellaisia, joista juuri kukaan ei ole kiinnostunut, Pekkarinen kertoo.
Hänen asiakkaillaan oli paljon päihteiden ongelmakäyttöä ja mielenterveyden oireita. Lisäksi erilaiset vaativat olosuhteet tuppasivat heidän kohdallaan kerrostumaan.
Opiskeluaikaiset sijaisuudet mukaan lukien Pekkarisen työpaikka sijaitsi kaikkiaan noin seitsemän vuoden ajan Sarviksen sosiaaliasemalla Hatanpäällä, vaikka hän oli todennut, ettei hän ikinä voisi olla siellä töissä.
– Suhtauduin aluksi epäilevästi massiiviseen organisaatioon. Ajatus siitä, että siellä on rivikaupalla sossuja, jotka tekevät työtä liukuhihnalla, oli kauhean ahdistava.
Kun Pekkarinen työskenteli Sarviksella palvelupäällikkönä aikuisten sosiaalipalveluissa, yksinomaan hänen tiimissään oli yli 150 työntekijää. Vuosien varrella hän kuitenkin oppi, että massiviinen organisaatio mahdollistaa asiantuntijuuden kumuloitumisen.
– Minun on vaikea enää nähdä itseäni pienessä yksikössä. Totuin massiivisuuteen ja siihen, että aina on joku, jolta voin kysyä ja aina on joku, joka tietää.
Pekkarinen kuitenkin kunnioittaa pieniä yksiköitä ja niissä tehtävää ongelmaratkaisua. Pienissä yksiköissä työskentelevillä ei ole helppoa tietä ulos haastavista tilanteista, hän toteaa.
Kyky ymmärtää laajoja kokonaisuuksia
Kaksi vuotta sitten toukokuussa Pekkarinen aloitti Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen kehittämispäällikkönä.
Hän kertoo hakeneensa tehtävää, koska häntä kiinnostaa rakenteellinen sosiaalityö ja hän haluaa vahvistaa käytäntötutkimusta.
– Annalla on hämmentävä kyky ymmärtää laajoja kokonaisuuksia. Hän tunnistaa rakenteelliset ongelmat ja työskentelee periksiantamattomasti voidakseen vaikuttaa niihin, kirjoitti eräs, joka ehdotti Pekkarista Talentian juhlavuoden sosiaalialan asiantuntijaksi.
Kehittämisideat syntyvät usein vuoropuhelussa erilaisten ihmisten kanssa, Pekkarinen sanoo.
– Saan usein kiinni siitä, mistä muut puhuvat ja osaan yhdistää asiat toisiinsa ja nähdä kokonaisuuksia.
Parhaillaan Pekkarinen kehittää muun muassa perheiden taloustaitoja Pikassoksen TALTU-hankkeessa, jota oikeusministeriö rahoittaa. Talous on hyvin jännitteinen kenttä, hän sanoo.
– Taloustaidot ovat samaan aikaan hedelmällinen ja vaikea aihe, koska kaikki ovat niissä kokemusasiantuntijoita. Niihin on todella mutkikasta päästä kiinni rakenteellisesti.
Jokainen meistä voi jossain vaiheessa elämässään kohdata toimeentulovaikeuksia.
Sosiaalialan ammattilaisten oma suhde talouteen voi vaikuttaa siihen, miten he kohtaavat talousvaikeuksien kanssa kamppailevia perheitä, Pekkarinen huomauttaa.
– Valtaosa meistä kokee toimeentulovaikeuksia jossain kohtaa elämässä. Mitä muotoja ne saavat ja millaista tukea voimme yhteiskunnalta odottaa, herättää meissä voimakkaita ja vaikeita tunteita, eivätkä sosiaalialan ammattilaiset ole poikkeus.
Hankkeessa onkin tarkoitus rakentaa suositukset talousasioiden puheeksi ottamiseksi ja talousvaikeuksista kärsivien lapsiperheiden kohtaamiseksi.
Supervoimana kaksoissisko
Laajan kehittämistyön lisäksi Anna Pekkarisen palkitsemista ehdottaneet toivat esiin sen, että hän innostaa myös muita kehittämään sosiaalialan käytäntöjä ja palveluja.
– Hän kannustaa ja tukee muita, erityisesti käytännön työntekijöitä, luki eräässä ehdotuksessa.
Pekkarisen mukaan käytännön työntekijöillä on valtavasti tietoa asiakkaiden olosuhteista ja palvelujärjestelmästä. Asiakastyön pyörityksessä ne epäkohdat, joihin voisi yrittää vaikuttaa, saattavat kuitenkin hämärtyä, hän sanoo.
– Joskus auttaa, että puhun ääneen kunnioitustani niitä kohtaan, jotka tekevät sosiaalityötä kentällä. Se voi herättää kipinän, että minunkin ajatuksillani on jotain arvoa.
Pekkarinen sanoo, että hän ei vain ideoi vaan myös sitoutuu ideoiden eteenpäin viemiseen. Usein se tarkoittaa sitä, että hän on se, joka lopulta puristaa ideat paperille.
– Yritän, etten olisi ärsyttävä jankuttaja, vaikka olen minä sitäkin. Kun kuulen jostain epäkohdasta, venyn kyllä sen korjaamiseksi, Pekkarinen kertoo.
Venymisestä kertoo osaltaan sekin, että hän työstää ideoita siskonsa, Tampereen kaupungin kehittämiskoordinaattorina työskentelevän Elina Pekkarisen kanssa.
– Minulla on sellainen supervoima kuin kaksoissisko. Lyöttäydyn usein hänen kanssaan yhteen ja yhdessä yritämme argumentoida epäkohtien muuttamiseksi. Toisinaan onnistumme ja toisinaan emme.
Tänä vuonna siskokset ovat keskustelleet muun maussa asiakkaiden oikeuksista sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Nyt Anna Pekkarista kiinnostaa, miten alan ammattilaiset ajattelevat sosiaalityöstä.
– Se on jotain, mitä on vaikea viedä pois, vaikka palvelujärjestelmään tulisi radikaalejakin muutoksia.
