Istumme Helsingin Diakoniaopiston rehtorin Marja Pentikäisen kanssa 1800-luvun sohvalla Helsingin Diakonissalaitoksen vanhassa salissa. Yläpuolellamme everstinna Aurora Karamzin (1808–1902) katselee meitä öljyvärimaalauksesta 90-vuotiaan viisain silmin. Hän oli 1800-luvun yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka muun muassa teki aloitteen Helsingin Diakonissalaitoksen perustamisesta vuonna 1867.
– Hän on nainen, jota ihailen. On liian suuresti sanottu, että kulkisin hänen jalanjäljillään, mutta se on totta. Pyrin auttamaan ihmisiä rohkeasti, että he saisivat oman elämänsä hallintaan, sanoo Marja Pentikäinen, jonka oma sosiaalityön ura alkoi 1970-luvun Suomessa.
– Olen esimerkiksi täällä Diakoniaopistossa tarjonnut oppisopimuspaikan yhdelle elinkautisvangille. Hänen kanssaan työskentely on näyttänyt, mitä tarkoittaa kun henkilöön luotetaan ja hänelle annetaan mahdollisuus. Kuinka paljon se antaa ihmiselle voimaa viedä omaa elämäänsä eteenpäin ja halua auttaa muita. Marja sanoo auttavansa mielellään kaikkia, mutta keskiössä ovat lapset, jotka Marjan mukaan on usein syrjäytetty maailmassa.
– Aikuinen syrjäytyy, mutta lapset ovat monesti syrjäytettyjä. Siksi katson näitä asioita lapsen maailman kautta. Mutta myös maahanmuuttajien kautta. He ovat yhtä lailla syrjäytettyjä.
Ratkaisukeskeinen työtapa verissä
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 1976, missä porilainen Marja Pentikäinen miettii tulevaisuuttaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Hän päätyy sairaanhoitajakouluun, mutta huomaa pian, että pieleen meni.
Pyörryin kun minua pistettiin, ja se siitä alasta.
– Kun poikakaverini sitten pääsi opiskelemaan Tampereelle, ryhdyin selvittämään, mitä minä voisin opiskella siellä. Törmäsin sosiaalityöhön. En aluksi edes tiennyt, mitä ala on. Kun aloin perehtyä hakukirjallisuuteen, tajusin, että tämä on minun juttuni.
Marja pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan. Harjoittelupaikan kautta löytyi myös sijaisuus Rauhaniemen vastaanottokodista, joka oli nuorten epäsosiaalisten poikien koti. Opinnot päätettyään hän meni Tampereen sosiaalivirastoon nuorisohuoltoon töihin.
– Siellä oli erikseen lastensuojelu, nuorisohuolto, toimeentulotuki ja päihdehuolto. Kysyin heti ensitöikseni esimieheltä, emmekö voisi yhdistää näitä toimia asiakkaiden parhaaksi. Lupa heltisi, kun muut työntekijät suostuivat tuumaan. Lastensuojelu ja nuorisohuolto yhdistettiin.
– Olen luonteeltani innovatiivinen, olen aina ollut. Olen monissa toimissani ystävällisesti kyseenalaistanut, voisiko joitakin asioita tehdä toisin. Tämä on hyvä tapa toimia ja ajattelen, että Aurorakin on aikanaan tehnyt samaa. Se on tietysti ollut ihan eri mittakaava 150 vuotta sitten.
Marja tekee töitä ratkaisukeskeisesti.
Hän kertoo miettivänsä usein, miten päästään eteenpäin, miten ratkaisut hyödyttäisivät mahdollisimman monia. Tällä periaatteella hän työskenteli myös aikanaan Tampereella lastenkodin johtajana. Hän piti työstään ja lapset pitivät hänestä, mutta kun Tampereen kaupunki vastaanotti vietnamin pakolaisia vuonna 1989, Marja halusi työhön mukaan.
– Minusta tuli pakolaissihteeri ja otin kaupungin ensimmäiset pakolaiset vastaan. Lastenkodin lapset olivat harmissaan, kun Marja lähti lastenkodista ”niitten” kanssa. Mutta lähdettävä oli.
– Pidin lastensuojelutyöstä, se oli hyvin haastavaa ja vaativaa. Minulla oli itselläni pieni lapsi. Nuorelle äidille oli hyvin tuskallista tietää pienen lapsen tarpeet samalla kun jouduin ottamaan lapsia huostaan alkoholia liikaa käyttäviltä vanhemmilta. Kun sitten tuli tämä pakolaisjuttu, se kiehtoi minua heti.
Yliopiston ja pakolaisten opissa
Pakolaistyö innosti, mutta eri kulttuureista tulevien kanssa työskentely toi mukanaan tiedon tarpeen ja vaatimuksen perehtyä uusiin kulttuureihin.
– Me olimme Suomessa lapsenkengissä maahanmuuttoasioissa ja siksi minua pyydettiin paljon puhumaan ja kouluttamaan. Kun asioihin oli joka tapauksessa perehdyttävä, tuli mieleeni, että miksi en samalla suorittaisi jotakin. Molemmat, työ ja opiskelu tukivat toinen toisiaan ja antoivat voimaa. Se on oikeasti niin, että kun antaa niin saa ja kun saa niin antaa.
Ensimmäiseksi hän pääsi kehittämään sosiaalialan koulutusta monikulttuuriseksi.
Marja Pentikäinen on ollut muun muassa delegaatioissa valitsemassa Suomeen kiintiöpakolaisia, vieraillut useilla pakolaisleireillä ja kouluttanut jo Suomeen valittuja pakolaisia. Marja sanookin, että työ maahanmuuttajien kanssa on avartanut hänen ajatteluaan paljon.
– Pidin itseäni ihan fiksuna ammatti-ihmisenä, akateemisena, kunnes työskentelin muualta maailmasta tulleiden ihmisten kanssa. Tajusin, kuinka vähän tiedän. Kuinka itsestään selvänä me pidämme tätä länsimaista kulttuuria ja ‑ajattelua. Suurin oppi minulle on ollut siinä, kun aloin katsoa muita uskontoja, kulttuureita ja muiden ihmisten elämää ja ymmärsin todella, että heidän elämänsä on yhtä arvokasta kun meidänkin.
Helsingin Diakonissalaitoksen palvelukseen
Kun Marja Pentikäinen oli työskennellyt maahanmuuttajien kanssa 17 vuotta viranomaisen roolissa kaikilla eri sektoreilla ja väitellyt pakolaisuuden kokemuksista, hänestä tuntui, että oli aika hakea koulutustaan vastaavaan työhön. Hän haki yliopettajan paikkaa Diakonia Ammattikorkeakoulusta ja tuli valituksi. Ensimmäiseksi hän pääsi kehittämään sosiaalialan koulutusta monikulttuuriseksi.
– Ryhdyin puhumaan DIAK:ssa muun muassa siitä, että Suomessa tarvitaan tulkkien ammattitutkinto. Ei yliopisto‑, vaan pakolaiskielissä. Kävin puhumassa ministeriössä tulkkikoulutuksesta. Astrid Thors oli silloin maahanmuutto- ja eurooppaministerinä ja ymmärsi asiani harvinaisen hyvin. Thors sanoikin minulle, että ”harvoin lobbaaja ja lobattava ovat näin samaa mieltä asioista.”
Auroran arvopohja
Vuodesta 2015 Marja Pentikäinen on ollut Helsingin Diakoniaopiston rehtori ja vuoden 2016 alusta myös Helsingin Diakonissalaitoksen Kansainvälisen suojelun ja ‑integraation toimialajohtaja. Pitkä polku sosiaalialan tehtävissä on ollut täälläkin hyödyksi.
– Viime syksynä heti lomalta palattuani kysyin esimieheltäni, miten me aiomme reagoida tähän turvapaikanhakijoiden tulvaan. Pyysin lupaa soittaa entisille kollegoilleni Maahanmuuttovirastoon. Sain luvan, ja parissa viikossa meillä oli kaksi lapsille ja nuorille tarkoitettua yksikköä jo pystyssä.
Osaava ja innovatiivinen ihminen voi saada osakseen kateutta, mutta sitä Marja ei tunne kohdanneensa. Sen sijaan pakolaistyössä hän on joskus joutunut suomalaisten taholta vihan kohteeksi. Se on täysin vastoin hänen arvomaailmaansa. Marja Pentikäinen on kaikissa töissään pyrkinyt toimimaan siten, miten hän toivoo itseään kohtaan toimittavan.
– Se on ollut aikanaan myös Auroran arvopohja, hän sanoo.
