Avointa palkkapuhetta tarvitaan 

Pitkähiuksinen nainen nojaa pöytään kädet ristissä
Johanna Rantanen on Talentian sopimusasiantuntija, joka tutkii maailmaa kehittäjäkiikareiden läpi euroviisuja hyräillen. Kuva: Veikko Somerpuro

Palkkapuhe poistaa perusteettomia palkkaeroja ja palkkasyrjintää.

Maailma ympärillämme ja työelämä sen osana muuttuu tällä hetkellä vauhdikkaasti. Skenaarioita tulevasta on lukuisia.  

Muutosten vaikutusten ennakointi ja jäsenten tarpeiden kartoittaminen on edunvalvontatyössä tärkeää, jotta jatkossakin talentialaiset kokevat liiton palvelut turvana tyrskyissä ja kumppanina alan työtehtävissä.  

Talentian työsuhdeneuvontaan tulevien kysymysten kirjo on laaja. Yhteydenotot voivat koskea esimerkiksi edessä koittavia muutosneuvotteluja, vuosilomien myöntämistä tai hyvinvointialueen palkkaharmonisaatiota.  

Monessa yhteydenotossa on kyse palkoista. On ymmärrettävää, ettei käydyn neuvontapuhelun vaikutukset työpaikalle kulkeudu aina meille liittoon tiedoksi, mutta käyty puhelu on jo itsessään tärkeä.  

Puhelu on molemmille osapuolille pysähtyminen työelämästä nouseviin tarpeisiin ja tuen löytämiseen. Asiantuntijana näen erityisen arvon myös sille, että puhumme palkasta.  

Syitä liian alhaiseksi koetun palkan taustalla voi olla useita. Koetaan, ettei palkka vastaa työn vaativuutta ja sitä panosta, jonka jäsenemme sille antavat.  

Osa taas kokee, ettei palkka vastaa sitä koulutusta ja osaamista, mikä heillä on. Omaa palkkaa saatetaan verrata työpaikan muista tehtävistä maksettuihin palkkoihin ja kokea ne epäoikeudenmukaisina. Joillekin palkka ei riitä omien peruselämisestä aiheutuvien kulujen kattamiseen.   

Luottamuksellinen keskustelu palkoista liiton työntekijän tai työpaikan luottamusmiehen kanssa on ehdottoman tärkeää, mutta avoimempi keskustelu palkoista, erityisesti omasta, on monelle meistä vaikeaa.  

Ammattiliittona Talentialla on merkittävä rooli tuottaa tietoa alalla maksettavista palkoista ja puolustaa sosiaalialan korkeakoulutettuja palkkaneuvotteluissa. Teemme Talentiassa parhaamme tukeaksemme ja rohkaistaksemme sinua talentialainen ottamaan palkkasi myös itse puheeksi.  

Palkoista puhuminen on tärkeää, sillä se poistaa työpaikoilla perusteettomia palkkaeroja ja palkkasyrjintää. Nämä lisäävät työpaikoilla koettua oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. 

Palkoista puhuminen lisää yhdenvertaisuutta.

Työnantajan ja työntekijän välillä avoimuus lisää luottamusta ja rakentaa työpaikalle motivoivia palkkausmalleja esimerkiksi urakehitykselle tai palkitsemiselle.  

Viime vuonna EU:ssa hyväksytty palkka-avoimuusdirektiivi osaltaan ohjaa tulevaisuudessa työnantajan toimintaa esimerkiksi rekrytoinneissa. Kulttuuri missä työpaikalla vaietaan palkoista keskustelemista, suojelee pahimmassa tapauksessa ainoastaan työnantajaa ja heikentää työntekijäpitoa. 

Vaikkei palkan puheeksi ottaminen esihenkilön, luottamusmiehen tai työkaverin kanssa johda aina välittömiin palkankorotuksiin, tuottaa se osapuolille tietoa palkkojen määräytymisperusteista sekä tuo esille työtehtävissä tapahtuvia muutoksia.  

Keskustelujen aikana esiin voivat nousta työtehtävien sisällöt, työkuorma, koulutus- ja osaamistarpeet sekä elementtejä, joilla työhyvinvointia tai työilmapiiriä voidaan työpaikalla parantaa. Luottamusmiehelle keskustelu tuottaa tärkeää lisätietoa ja ymmärrystä kokonaistilanteesta, jota voidaan hyödyntää palkkaneuvotteluissa tulevaisuudessa. Jo itsessään se, että keskustelemme palkasta, tuottaa lisäarvoa työpaikalle. Ja kyllä puheeksi ottaminen on usein kannattavaa myös euroissa. Meillä Talentiassa on myös tieto siitä.  

Johanna Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *