Psykotraumatologian keskus Helsingissä kuntouttaa sodasta traumatisoituneita pakolaisia. Keskus tarjoaa myös ilmaista konsultointia ja työnohjausta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Helsingin Diakonissalaitokselle vuonna 1993 perustettu Kidutettujen kuntoutuskeskus on vuosien saatossa laajentunut Psykotraumatologian keskukseksi, joka tarjoaa psykiatrisen erikoissairaanhoidon poliklinikkana moniammatillista apuaan pakolaisille.
Keskus jakautuu tätä nykyä kolmeen työryhmään: Kidutettujen kuntoutukseen, Sotatraumatisoituneiden kuntoutukseen sekä Lasten ja nuorten toimintaan.
Lasten ja nuorten toimintaan sekä Kidutettujen kuntoutukseen voi päästä ainoastaan terveydenhuollon lähetteellä. Sen sijaan viime kesänä aloitettuun Sotatraumatisoituneiden aikuisten kuntoutukseen voi myös sosiaalityöntekijä tehdä lähetteen, hanketta johtava projektipäällikkö Mari Tikkanen kertoo.
– Kiintiöpakolaiset päätyvät usein sosiaalityön asiakkaiksi. Koska sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus nähdä hyvin läheltä pakolaisperheiden arkea ja havaita ihmisten psyykkisiä oireiluja, halusimme tarjota myös heille läheteoikeuden, Mari Tikkanen sanoo.
Sotatraumatisoituneiden kuntoutuksen hankkeella ei ole resursseja tarjota potilaille pitkäaikaista hoitoa toisin kuin jo vakiintuneessa Kidutettujen kuntoutuksessa, jossa hoito voi kestää 3–4 vuotta.
Sosiaalityöntekijä voi tehdä lähetteen Sotatraumatisoituneiden aikuisten kuntoutukseen.
Sotatraumatisoituneille tehdään keskuksessa hoidontarpeen arviointeja.
– Kartoitamme meille lähetetyn potilaan tilanteen 5–10 tapaamiskerralla moniammatillisissa tiimeissämme. Tiimit koostuvat psykiatrian, psykoterapian, toimintaterapian, fysioterapian ja sosiaalityön asiantuntijoista.
Kartoituksen jälkeen keskuksen työntekijät selvittävät yhdessä potilaan kotikunnan työntekijöiden kanssa, mitkä ovat kyseisen kunnan resurssit hoitaa potilasta eli kuinka hoitoa kannattaa realistisesti lähteä viemään eteenpäin.
Tiimiläiset myös mielellään jalkautuvat ensikäynnille paikan päälle.
– Fyysisen tapaamisen ja kotikäynnin jälkeen on helpompi jatkaa yhteistyötä verkon välityksellä. Vaikkapa fysioterapeutit voivat keskenään jatkaa työnohjausta skype-palavereissa hoidon edetessä.
– Pidämme verkkokokouksia myös isommalla joukolla ja yhdessä potilaan kanssa.
Maksutonta koulutusta ja ohjausta
Sotatraumatisoituneiden kuntoutushanketta rahoittava EU edellyttää, että kuntouttamisen lisäksi keskus kouluttaa valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tunnistamaan ja hoitamaan sotatraumoja. Koulutus ja ohjaus ovat maksutonta potilaalle ja henkilöstölle, vain matka- ja tulkkikulut jäävät kunnan kustannettaviksi.
Tikkanen rohkaisee sosiaalialan ammattilaisia ottamaan keskukseen yhteyttä, jos heillä on sotatraumojen hoitoon liittyvää kysyttävää.
– Ehkä erityisesti toivon yhteydenottoja niistä pienistä kunnista, joihin on saatettu sijoittaa erittäinkin traumatisoituneita ihmisiä, mutta joiden sosiaali- ja terveystyöntekijät eivät ole aiemmin juuri tehneet monikulttuurisuus- tai pakolaistyötä tai hoitaneet vakavasti traumatisoituneita ihmisiä, sanoo Tikkanen.
– Vaikka sotatraumahanke on suunnattu kiintiöpakolaisille, sen hoitomallit ja menetelmät soveltuvat oikein hyvin myös turvapaikkaperusteisesti kuntaan tulleiden traumatisoituneiden ihmisten auttamiseen, Tikkanen muistuttaa.
Kuinka trauma vaikuttaa toimintakykyyn?
Traumatisoitumisesta on monenlaista haittaa. Se muun muassa lyhentää muistia ja vaikeuttaa uuden oppimista.
– Liian aikainen suomen kielen kurssi saattaa mennä hukkaan ja raha-asiat voivat olla täysin solmussa toimisto- ja virastokäyntien tuottaman liian suuren infomäärän vuoksi, Tikkanen kuvailee.
Traumatisoituminen saa myös unohtamaan sovittuja tapaamisia. Siksi keskuksessa rutiininomaisesti muistutetaan potilaita sovituista tapaamisista tekstiviesteillä.
– Unohtelu ei traumatisoituneella ole välinpitämättömyyttä tai piittaamattomuutta. Traumatyöskentelyssä ylipäänsä asioiden toisto ja asioiden pitäminen yksinkertaisena on kaiken lähtökohta, Tikkanen lisää.
Ensimmäisiä – ja usein pitkiä – askeleita traumahoidossa on saada potilas ylipäätään ymmärtämään oireittensa ja reaktioidensa traumaperäisyys.
– Unettomuutta, painajaisia, keskittymiskyvyttömyyttä, takaumia, oppimisen kyvyttömyyttä, aggressiivisuutta. Moni pakolainen on ihmeissään, mitä heille on tapahtunut, sillä usein he tulevat maista, joissa ei ole lainkaan psyykkisen hyvinvoinnin käsitettä.
Tarjolla on maksutonta konsultaatiota ja työnohjausta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
– Lähtömaassa ei tunnisteta eikä ole sallittuakaan kokea psyykkistä huonovointisuutta. Psyykkistä terveyttä saattavat määritellä vain käsitteet terve ja hullu.
– On siis iso asia päästä hoidossa siihen pisteeseen, että ihmiset ymmärtävät reaktioidensa olevan normaaleja reaktioita epänormaaleihin tilanteisiin. Ihmiset tarvitsevat joskus todella paljon tietoa, että osaavat yhdistää oireensa traumaattisiin kokemuksiinsa.
Puhuminen varsinaisista kokemuksista ja niiden tuottamista psyykkisistä vaikeuksista voi olla pitkään täysin poissuljettu vaihtoehto.
– Tällöin voi olla helpompi luoda tietä traumojen käsittelylle aloittamalla fyysisistä oireista; käsitellä fysioterapian kautta potilaan puristavaa rintakipua tai jatkuvaa päänsärkyä. Vasta myöhemmin ehkä päästään ruotimaan sitä, mitä hirvittäviä asioita ihminen on joutunut näkemään.
Kun traumoja hoidetaan, tulee mukana olla aina pätevä tulkki, Mari Tikkanen muistuttaa.
– Äidinkieli on tunnekieli ja sen kautta traumoja pystytään parhaiten työstämään. En voi mitenkään suositella mitään terapiaa ilman tulkkia, vaikka potilaalla jonkun tasoinen suomen tai englannin kielen taito olisikin.
Tapio Ollikainen
Juttua varten on haastateltu myös keskuksen johtaja Mika Paasolaista.
