Miia Markkanen-Romo tutki YAMK-opinnäytetyössään osatyökykyisten työkykyyn ja työllistymiseen liittyviä teemoja. Kuva: Johanna Kokkola
Miia Markkanen-Romo auttaa työssään Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa osatyökykyisiä nuoria löytämään suunnan elämälleen. Hänen mukaansa nuorten kuntoutukseen ja työllistämiseen pitäisi satsata nykyistä enemmän.
Osatyökykyisten kuntoutus ja työllistäminen ei toimi Suomessa parhaalla mahdollisella tavalla ja asiaan pitäisi satsata nykyistä enemmän rahaa. Sillä olisi sekä inhimillisiä että taloudellisia vaikutuksia, koska työelämästä syrjäytyminen tai sen ulkopuolelle jääminen on iso yksilöä ja yhteiskuntaa kohtaava tragedia.
Näin arvioi Jyväskylässä Sovatek-säätiöllä Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluvastaavana työskentelevä Miia Markkanen-Romo, joka on tehnyt pidemmän aikaan töitä osatyökykyisten kuntoutuksen parissa. Hän on vuosien varrella pohtinut paljon sitä, miten ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin, voitaisiin tukea pysymään työkykyisinä tai löytämään itselle sopiva koulutus tai työpaikka.
Taikatemppua tai helppoa ratkaisua asiaan ei ole, sillä kyseessä on hankala ja monipolvinen ongelmavyyhti.
– Tämä on ikuisuuskysymys, jonka kanssa on painittu pitkään eri tahoilla ja paini jatkuu edelleen, Markkanen-Romo luonnehtii työsarkaansa.
Hän auttaa työssään ammatillisen kuntoutuksen palveluvastaavana monenlaisia ihmisiä löytämään uusia reittejä elämässään. Kuntoutustyö on muun muassa asiakkaiden kuuntelemista, auttamista, kannustamista, neuvomista, tukemista ja tsemppaamista.
Paljon alle 30-vuotiaita nuoria
Ammatillista kuntoutusta järjestävät Suomessa Kela, työeläkelaitokset, vakuutuslaitokset ja ammatilliset oppilaitokset. Palvelu on tarkoitettu työikäisille, joita sairauden tai vamman vuoksi uhkaa lähivuosina työkyvyttömyys tai heikentynyt työkyky. Ammatillisella kuntoutuksella parannetaan työllistymisen, työhön paluun ja työssä jatkamisen edellytyksiä.
Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaalla on aina nimetty omaohjaaja tai omavalmentaja. Valmentaja etsii valmennettavalle sopivaa opiskelu- tai työpaikkaa, miettii sopivaa tapaa pysyä työelämässä tai palata työelämään.
Kuntoutukseen pitää hakea. Useimmiten tulijalla on lääkärinlausunto, mutta alle 30-vuotiaat nuoret eivät välttämättä sitä tarvitse. Työkyvyn aleneman määrittelee lääkäri.
Helppoa ratkaisua asiaan ei ole.
– Kuntoutettavana on paljon alle 30-vuotiaita nuoria, jotka eivät täytä osatyökykyisen kriteerejä, mutta eivät myöskään selviydy perinteisillä työmarkkinoilla, Miia Markkanen-Romo kertoo.
Hänen työnantajansa, Sovatek-säätiö tarjoaa ammatillista kuntoutusta Jyväskylässä. Kela kilpailuttaa palveluja ja ostaa niitä eri toimijoilta. Sovatek-säätiö on yhteiskunnallinen yritys. Se tarkoittaa, että säätiön toiminnalla on sekä liiketoiminnallisia että yhteiskunnallisia motiiveja.
Huoli nuorten pahoinvoinnista
Viime vuonna valmistuneessa sosionomi (YAMK)-opinnäytteessään Markkanen-Romo tutki osatyökykyisten työkykyyn ja työllistymiseen liittyviä teemoja sosiaalisten yritysten kautta vuosina 2004–2021.
Hän kantaa huolta erityisesti nuorten syrjäytymisestä ja pahoinvoinnista. Alle 30-vuotiailla ammatilliseen kuntoutukseen tulevilla nuorilla on paljon mielenterveysongelmia ja neuropsykiatrisia oireita, joita ei välttämättä ole tutkittu.
Valitettavan yleistä, että nuorella on epäilty peruskoulussa neurokirjon häiriöitä ja tehty sitä varten tutkimuksia. Tutkimukset ovat kuitenkin jääneet jostain syystä kesken, eikä diagnoosia ole saatu. Nuori on voinut kokeillut ammattikoulussa useampia linjoja, mutta koulutusyritykset ovat jääneet kesken. Tämän jälkeen nuori jää pyörimään kuntouttavan työtoimintaan vuosien ajaksi.
– On paljon “elämän ulapalla” ajelehtivia nuoria, joita yhteiskunta ja palvelujärjestelmä eivät ole saaneet autettua eteenpäin. Eri viranomaiset ja muut auttavat tahot yrittävät parhaansa, mutta muun muassa palvelujärjestelmän pirstaleisuuden takia nuori saattaa jäädä ajelehtimaan luukulta toiselle, Miia Markkanen-Romo näkee.
Mikään viranomaistaho ei välttämättä ota nuoren kokonaistilanteesta ja elämästä vastuuta.
– Näiltä nuorilta puuttuu apu ”kädestä pitäen”, eli rinnalla kulkija, joka huolehtisi nuoresta myös hänen arjessaan. Monet nuoret aikuiset saattavat kaivata monenlaista arjen apua. Meidän työmme on auttaa heitä selviytymään ja kykenemään ottamaan vastuuta itsestään, Markkanen-Romo sanoo.
Markkanen-Romo arvelee, että koulujen resursseista tehdyt leikkaukset saattavat osin selittää nuorten syrjäytymisen kasvua. Koulutusleikkauksista kärsinyt perusopetus ja peruskoulu ei välttämättä onnistu tunnistamaan kaikkien nuorten tuen tarpeita ja esimerkiksi neurokirjon häiriöitä tarpeeksi hyvin.
Osatyökykyisille nuorille tarvitaan pysyvämpiä työpaikkoja.
– Ei saisi olla niin, että nuori ihminen voi viettää 3–4 vuotta kotona palvelujen ulkopuolella pelaamassa videopelejä, käymättä töissä tai opiskelemassa. Esimerkiksi Kelan ja työllisyyspalveluiden pitäisi pystyä ohjaamaan nuoria paremmin sellaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin, joita nuori tarvitsee.
Markkanen-Romo kertoo karun, mutta tilannetta hyvin kuvaavan esimerkin.
– Eräs nuori oli kuusi vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa, jonka jatkumona hän aloitti palkkatukityön. Työssä nousivat pian esiin toiminnanohjauksen haasteet ja nuori ohjautui ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Me ohjasimme nuoren eteenpäin nepsy-tutkimuksiin ennen ammatillisen suunnitelman laatimista. Häntä olisi pitänyt pystyä auttamaan tunnistamalla haasteet jo paljon aiemmin, hän sanoo.
Ei tempputyöllistämiselle
Markkanen-Romon mielestä työllistämiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja ihmisten voimavarojen tukemiseen liittyvä toiminta jää liian usein projektiluontoiseksi ja määräaikaiseksi. Osa ihmisistä jää pyörimään eri palveluihin ja työllistämishankkeisiin vuosien ajaksi. Palkkatuet myönnetään määräajaksi tavallisesti vuodeksi.
Työttömiä pompotellaan kurssilta toiselle, työkokeilusta ja palkkatuetusta työstä toiseen. Jos määräaikaista työtä löytyy, voi olla, että määräaikaisuuden loppumisen jälkeen työ ei enää jatku.
– Osatyökykyisille nuorille tarvittaisiin pysyvämpiä työpaikkoja. Palkkatuettu työ on hyvä alku, mutta se on vain välikaista. Tempputyöllistämisen sijaan osatyökykyisten nuorten työllistämiseen tarvittaisi pidempiaikaisia ratkaisuja, Markkanen-Romo sanoo.
Tällä hetkellä hän kantaa huolta hallitusohjelman vaikutuksista syrjäytymiseen ja työllisyyteen ja siihen, millaista sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa Suomessa aletaan toteuttaa. Hän kohtaa työssään pitkäaikaistyöttömien ja vailla ammatillista koulutusta olevien nuorten lisäksi sellaisia korkeakouluista valmistuneita nuoria, jotka ovat mielenterveydentilansa takia työkyvyttömiä.
– Joku voi olla käynyt yliopiston, mutta ei ole tehnyt päiväkään töitä mielenterveyden häiriöiden takia. Tämä kehitys on mielestäni hyvin huolestuttavaa.
Markkanen-Romo on noin 15 vuoden sosiaalialan työuransa aikana nähnyt, miten nuorten alle 30-vuotiaiden mielenterveysoireilu on pikkuhiljaa salakavalasti lisääntynyt. Hänen mukaansa kyseessä on iso yhteiskunnallinen asia, josta kannattaisi olla huolissaan, ja jolle pitäisi tehdä jotain.
Hukattua potentiaalia
Yksi syrjäytynyt nuori on sekä inhimillinen tragedia että taloudellinen hintalappu. Sitran ja THL:n tutkimuksessa vuonna 2018 arvioitiin, että yksi syrjäytynyt peruskoulun varaan jäänyt nuori aiheuttaa elinaikanaan yhteiskunnalle keskimäärin 370 000 euron lisäkustannukset verrattuna koulutuksen hankkiviin. Ihmisten potentiaalia menee hukkaan.
Markkanen-Romo toivoisi, että ihmiset ohjattaisiin terveydenhuollon ja ammatillisen kuntoutuksen palveluihin nykyistä aiemmin.
– Mitä pidempään ihminen pyörii eri palveluissa ja luukulta toiselle, sitä moninaisemmiksi haasteet kehittyvät vuosien saatossa. Ammatillisen kuntoutuksen avain on valmiiksi selvitelty terveydentila, asiakkaan toimintakyky ja motivaatio, hän tuumii.
