Anna Arola-Järvi kannustaa nuoria kokeilemaan monenlaisia tehtäviä.
– Ihmiselle on ihan terveellinen kokemus aloittaa työssä, josta ei alussa tiedä yhtään mitään. Siinä oppii paljon enemmän kuin, että olisi koko ajan semmoisessa mielen tilassa, että osaan ja tiedän kaiken. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Anna Arola-Järvi oli opiskeluaikoina kesätöissä Riihimäen vankilassa. Nyt hän haluaa vastavalittuna Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajana kehittää palveluita ja tehdä alasta kiinnostavan uravaihtoehdon.
Korkeat aidat, piikkilangat ja valvontakamerat erottavat aikaisemmin Kakolanmäellä toimineenTurun vankilan varsinaissuomalaisesta peltomaisemasta.
Tarkan turvatarkastuksen ja huumekoiran vierailun jälkeen Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi tulee noutamaan toimittajan ja kuvaajan työhuoneeseensa. Viihtyisässä huoneessa on Kakolanmäeltä perittyjä puisia, vankien tekemiä huonekaluja. Kaappeihin on kaiverrettu tekstejä: ”Ei oppi ojahan kaada” ja ”Auta miestä mäessä”.
– Tekstit heijastelevat vankeinhoidon historiaa. Paljon on muuttunut niistä ajoista, Arola-Järvi kertoo.
Yksi iso muutos on vasta toteutettu Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) organisaatiouudistus. Sen vuoksi myös Arola-Järven työhuone on vankilan sisällä, ei erillisessä hallintorakennuksessa.
– Siitä on hyötyä, että olen normaalin vankila-arjen keskellä. En puutu operatiiviseen johtamiseen, mutta pysyn kärryillä mitä täällä tapahtuu.
– Ja tämä on minulle tuttu ympäristö, viihdyn täällä, hän lisää.
Aikaisemmin kolmeen maantieteelliseen alueeseen ja keskushallintoon jakautuneen organisaation osat olivat päässeet eriytymään.
– Rangaistusten täytäntöönpano pitää olla yhdenmukaista, riippumatta siitä suoritetaanko rangaistusta Rovaniemellä vai Hangossa. Myös henkilökuntaa tulee kohdella kaikkialla samalla tavalla, Arola-Järvi kertoo.
Eri ammattiryhmät tekevät yhä töitä liian kaukana toisistaan.
– Minun intressini on kääntää kehitys päinvastaiseksi. Meidän täytyy ymmärtää toistemme työtä, jotta voimme saavuttaa yhteiset päämäärät, hän painottaa.
Organisaatiouudistus on tarkoittanut myös sitä, että he, jotka eivät tee suoraa työtä vankien tai asiakkaiden kanssa, voivat valita virkapaikaksi minkä haluavat: Helsingin, Vantaan, Tampereen, Turun, Kuopion tai Oulun.
– Meille töihin tuleminen ei enää edellytä, että pitäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Johtoryhmämme jäsenetkin työskentelevät eri paikkakunnilla, Arola-Järvi kertoo.
Ihmisen käytös kiehtoo
Arola-Järven pitkä ura rikosseuraamusalalla alkoi jo opiskeluaikoina. Opiskeltuaan sosiaalipolitiikka, sosiologiaa ja sosiaalityötä Turun ja Tampereen yliopistoissa, hän suoritti valtionhallinnon harjoittelun Riihimäen vankilassa. Ja viihtyi.
– Pääsin sinne kesätöihinkin, vähän vänkäämällä. Siihen aikaan ei paljon naisvartijoita ollut, Arola-Järvi muistelee.
Työt vankilassa veivät mennessään. Opiskelujen aikana hän työskenteli Riihimäen vankilassa vartijana ja valmistuttuaan sosiaalityöntekijänä ja päihdetyössä.
– 90-luku oli kiinnostavaa aikaa tehdä töitä tällä alalla. Vankiloihin perustettiin päihteettömiä osastoja ja ryhdyttiin ajattelemaan, että vankila-aika voisi olla päihdekuntoutusaikaa, Arola-Järvi muistelee.
Vakituisen sosiaalityöntekijän viran Arola-Järvi sai kriminaalihuollon puolelta, joka siihen aikaan oli erillään vankeinhoidosta. Siellä hän oli mukana Kanadasta Suomeen tuodun kognitiivisten taitojen opetusohjelman lanseeraamisessa.
– Sitten palasin Riihimäelle vankilan apulaisjohtajaksi, hän kertoo urakiemuroistaan.
Jokainen päihteetön päivä, on yhteiskunnalle halpa päivä.
Hän on työskennellyt Riihimäellä vankilan apulaisjohtajana ja sijoittajayksikön johtajana sekä johtajana myös Turun vankilassa. Rikokset kiinnostivat häntä jo lapsena.
– Meillä oli kotona Poliisi kertoo -kirjasarja, jossa käsiteltiin erilaisia rikoksia. Ne olivat minusta hyvin kiehtovia. Mietin, mikä saa ihmiset käyttäytymään ja toimimaan sillä tavalla.
Ihmisten käytös kiehtoi Arola-Järveä niin paljon, että hän opiskeli myös erityistason psykoterapeutiksi.
– Se on erittäin hyvä johtajakoulutus. Johtajan on tärkeää ymmärtää miksi ihmiset ovat erilaisia. Ja kuka mistäkin syystä, hän kertoo.
Vankilamaailmasta Arola-Järvi siirtyi Kaarinan sote-johtajaksi ja sieltä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kehittämisjohtajaksi.
– Sitä kautta keräsin itselleni uudenlaista johtamiskokemusta. Enemmän kuin sosiaalialan ammattilainen, koen olevani tällä hetkellä ammattijohtaja.
Rikosseuraamusalalle Arola-Järvi palasi, kun Risessä avautui paikka asiakasprosessien vastuualuejohtajana. Pääjohtajaksi hänet valittiin tänä syksynä edellisen pääjohtajan jäädessä eläkkeelle.
Rikosseuraamusalan työt ovat monipuolisia
Pääjohtajana Arola-Järvi toteuttaa Riselle asetettuja vuosittaisia tulostavoitteita. Yksi tärkeimmistä tavoitteista liittyy henkilöstöön. Eduskunnan oikeudenhoidon selonteossa on todettu, että rikosseuraamuslaitos on ollut pitkään aliresursoitu.
– Olemme hyvin työvoimavaltainen ala. Nyt näyttää siltä, että resurssivajetta lähdetään korjaamaan, Arola-Järvi kertoo.
Erityisesti tarvetta on vartijoille ja sosiaalialan ammattilaisille. Rikosseuraamusala pitäisi Arola-Järven mukaan saada näyttäytymään nuorille kiinnostavana uravaihtoehtona.
– Meillä on töissä paljon sosionomeja. Heistä haluamme pitää kiinni ja rekrytoida lisää.
Työt rikosseuraamusalalla ovat Arola-Järven mukaan monipuolisia.
– Olen itse siitä hyvä esimerkki. Minun ansioluettelossani on tolkuton määrä virkanimikkeitä. Rikosseuraamusalalla on mahdollisuus tehdä hyvin monenlaisia töitä,
Sosiaalityöntekijöitä Risessä työskentelee eniten kehittämistehtävissä ja myös johtajina.
– Jatkossa meidän on mietittävä minkälaisia tehtäviä ja toimenkuvia meillä tarvitaan. Hyvinvointialueiden kanssa tehtävän yhteistyön edetessä, voisi olla perusteltua, että hankimme meille sosiaalityön osaamista nykyistä enemmän, Arola-Järvi pohtii.
Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa tärkeää
Hyvinvointialueiden kanssa tehtävä yhteistyö liittyy kiinteästi Risen toiseen tärkeään tuloistavoitteeseen.
– Meidän on saatava rangaistusaikaa edeltävät, sen aikaiset ja jälkeiset palvelujatkumot toimimaan sujuvasti, sillä kaikki meidän asiakkaamme tulevat hyvinvointialueilta ja vapautuvat sinne. Yhdyskuntaseuraamusta suorittavat ovat koko ajan hyvinvointialueilla, Arola-Järvi muistuttaa.
Aikaisempi työkokemus sote-uudistuksen valmistelussa auttaa Arola-Järveä yhteistyön rakentamisessa.
– Tunnen sen puolen hyvin. Meillä on vastaavasti täällä oma osaamisalueemme, eli rikolliseen käyttäytymiseen vaikuttaminen. Me voimme tarjota yhteistyötä näiden jatkumoiden luomiseen.
Arola-Järvi muistuttaa, että he tavoittavat sellaisia ihmisiä, joita muut palvelut eivät tavoita, tai jotka eivät halua palveluihin sitoutua.
– Entisenä sote-johtajana ajattelen, että useita eri palveluita tarvitseville pitäisi tehdä erityisen suunnitelmallinen yhteistyössä rakennettu jatkumo, koska se säästää rahaa. Jos palveluiden käyttö on täysin suunnittelematonta, nousevat kustannukset hurjiksi.
Syrjäytymisen ehkäisyn pitäisi lähteä jo äitiysneuvolasta.
Vasta julkaistun THL:n, Rikosseuraamuslaitoksen ja Vankiterveydenhuollon yksikön tutkimuksen mukaan vangeilla on muuta väestöä enemmän psykiatrisia ja somaattisia sairauksia, ja päihteiden käyttö on hyvin yleistä.
– Meillä tehty hyvä työ voi valua hukkaan, jos vanki on vuosien ajan työstänyt täällä omaa päihteettömyyttään, ja siihen ei saada rakennettua järkevää jatkumoa hänen vapauduttuaan, Arola-Järvi kertoo.
Hän muistuttaa, että on paljon kalliimpaa jättää asiat hoitamatta kuin hoitaa se ajoissa ja hyvässä yhteistyössä.
– Jokainen päihteetön päivä on yhteiskunnalle halpa päivä.
Nuorisorangaistusta käytetään harmittavan vähän
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu paljon nuorten rikollisuudesta ja rikosvastuuikärajan laskemisesta. Anna Arola-Järvi ei ota asiaan kantaa, vaan kertoo sen olevan poliitikkojen päätettävissä.
– Jos meille tulisi hyvin nuoria ihmisiä vankilaan, niin täytyisi miettiä minkälaisia palveluita he tarvitsevat. Meillä ei ole sellaista lastensuojelun tai nuorisopsykiatrian osaamista, mitä tarvitaan, jos tällaiseen ratkaisuun päädytään. Nykyinen järjestelmämme on kehitetty aikuisille.
Arola-Järvi muistuttaa, että nykyisin on mahdollista tuomita alaikäisiä myös nuorisorangaistukseen.
– Sitä käytetään harmillisen vähän, vaikka se on ollut laissa jo 90-luvulta lähtien.
Nuorisorangaistukseen voidaan tuomita 15–17-vuotiaana rikokseen syyllistynyt nuori, jos sakko katsotaan riittämättömäksi ja ehdoton vankeus liian ankaraksi rangaistukseksi.
– Se soveltuu sellaisille nuorille, joiden arvioidaan hyötyvän hyvin intensiivisestä tuesta. Hyvin vakavissa rikoksissa se ei kuitenkaan ole vaihtoehto, Arola-Järvi painottaa.
Paljon pitäisi tehdä kuitenkin jo huomattavasti aikaisemmin. Arola-Järven mielestä syrjäytymisen ehkäisyn pitäisi lähteä jo neuvolasta.
– Äitiysneuvolasta, ei lastenneuvolasta, hän painottaa ja sanoo, että syrjäytyminen ja siihen kietoutuva rikollisuus, on hyvin ylisukupolvista.
– Ei se tapahdu yhtäkkiä ja yllättäen. Kehityskulut ovat pitkiä. Siinä vaiheessa, kun ihminen tulee meidän palveluihimme, matkalla on ollut monta risteystä, jossa olisi voitu valita toisin.
Arola-Järven mukaan Suomessa on vuosikymmenien aikana syntynyt byrokraattinen rakenne, joka ei välttämättä taivu tuottamaan sellaisia palveluita, joita kaikissa tilanteissa tarvittaisiin. Loppukädessä kaikki riippuu hänen mielestään kuitenkin ihmisestä itsestään.
– Toisen puolesta ei voi tehdä muutosta. Omaa toivoa voi lainata, jos ihminen on tosi toivoton, ja sanoa, että kyllä tästä vielä päästään eteenpäin. Asiakkaan omat ajatukset ja teot ovat niitä, jotka saavat muutosta aikaan.
Samaa periaatetta hän toteuttaa myös johtajana.
– Jos johtaja kuvittelee, että hän itse saa asioita aikaan, niin sehän on lähinnä harhainen. Johtajan kyky saada muut innostumaan ja motivoitumaan on se oleellinen asia.
