Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Sosiaalityön yhteiskunnallista merkitystä perustellaan usein työhön sisältyvällä vastuulla käyttää julkista valtaa. Vielä 1980-luvulla asiakaskohtaisia päätöksiä tekivät poliittiset luottamushenkilöt, ainakin muodollisesti, joskus yksityiskohtiakin kontrolloiden.
On tärkeä tehdä ero sosiaalityön ammatin ja viranomaistehtävän välillä. Julkisen vallan käyttö koskee virkahenkilöitä, ei ammatillisen työn koko kenttää.
Sosiaalihuollon periaatteiden ja lainsäädännön uudistus sekä sosiaalityön kelpoisuuksien määrittely 1980-luvun alussa antoivat suunnan sosiaalityön sisällön uudistamiselle.
Viranomaistehtävien sisällä asiakaskohtainen päätöksenteko siirtyi luottamushenkilöiltä pääosin ammattilaisille, tahdonvastaisia toimia lukuun ottamatta.
Entinen esihenkilöni kuitenkin opasti nuorta työntekijää, että hallinnollinen päätös on vain pieni osa auttamisprosessia. Olennaista on se, mitä tehdään ennen päätöstä ja mitä tehdään päätöksen jälkeen. Valtaa on myös päätöksen tekemättä jättäminen.
Uudistusten aaltoon kuului 1980-luvulla myös sosiaalityön koulutusuudistus. Tärkeä tausta-aineisto oli Sosiaalityöntekijäin Liiton (nykyinen Talentia) aloitteesta asetetun Sosiaalityön koulutuskomitean mietintö.
Se painotti teoreettisen ja tutkitun tiedon merkitystä koulutuksen keskeisenä kivijalkana. Käytännön opetuksen tuli sitoa teoreettinen tieto, ammatin etiikka ja käytännön työ ammatilliseksi osaamiseksi. Nämä tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia.
Valtaa on myös päätöksen tekemättä jättäminen.
Tieto on valtaa, on tuttu slogan. Miten tämä sopii sosiaalityöhön ammattina?
Onko 1980-luvun uudistus antanut sosiaalityölle ja alan ammattilaisille uusia aineksia työn merkityksen kuvaamiseen vai onko julkisen vallan käyttö yhä ammatin arvoa osoittava tekijä? Mitä on se sosiaalityön tieto ja osaaminen, jolla on yhteiskunnassa arvoa?
Minulla on hieman ristiriitainen suhde sosiaalityön vallankäytön korostamiseen, vaikka ymmärrän sen perusteet.
Oma ajatteluni kulkee asiakkaan ja ammattilaisen yhteisen työskentelyn vahvistamisen suuntaan. Se tarkoittaa yhteistä tutkivaa otetta asiakkaan elämäntilanteeseen ja siltä pohjalta rakentuvaa muutostyötä.
Sosiaalityön positio yhteiskunnassa ja sen ammatillinen käytäntö antavat areenan rakentaa tietoa, joka parhaimmillaan ylittää palvelusektorien, ammatillisten reviirien ja tieteellisten intressien rajat.
Tällainen tieto olisi sosiaalityön tuottamaa kestävää pääomaa ja vahvistaisi sosiaalityön asemaa. Voisiko vallan ymmärtää myös tiedon tuottamisen antamana valtana?
