AMK-opinnäytetyö ruoka-avun varjopuolista toi etiikkapalkinnon

Anniina Lahtinen halusi tutkia suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisuutta tilanteessa, jossa ruoka-apu on vakiintunut kiinteäksi osaksi katukuvaa. Talentian ammattieettisen lautakunnan etiikkapalkinto luovutettiin syyskuussa.

Vastikään Helsinkiin muuttanut Anniina Lahtinen saapuu haastatteluun Oodi-kirjastoon työpäivänsä jälkeen. Juttukuvien ottaminen kerää katseita toisilta kirjastovierailijoilta, valokuvauksen jälkeen istumme alas puuntuoksuisen keskustakirjaston toisessa kerroksessa.

Onnittelut Talentian etiikkapalkinnon johdosta! Miten reagoit voittoon?

– Totta puhuen en ollut tietoinen ilmoittautumisestani ennen kuin minulle kerrottiin voitosta, Anniina Lahtinen naurahtaa.

– Palkinnon saaminen tuntui tietysti hyvältä, ja se huipensi tutkimusprosessini tunnustukseen siitä, että vaivannäkö oli kannattanut.

Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistuneen Lahtisen opinnäytetyö Hyvinvointiyhteiskunnan häpeä käsittelee ruoka-apuun liittyvää stigmaa. Kirjallisuuskatsauksena toteutetussa työssä koottiin yhteen kokemuksia ruoka-avun saajien kokemasta stigmatisoinnista asemansa vuoksi.

Leipäjonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väliaikaisratkaisu, ja ruoka-avun tarjoaminen vapaaehtoisvoimin voidaan tulkita jopa hyvinvointivaltion epäonnistumisena.

Apu vastaa aitoon tarpeeseen, ja se otetaan kiitollisena vastaan, mutta samalla herää kysymys siitä, kenen vastuulla nälän torjuminen ensikädessä olisi ollut. Kun yhteiskunnassa käydään samanaikaisesti keskustelua avunsaajien ansaitsevuudesta ja asenteet huono-osaisia kohtaan kovenevat, nousee aihe entistäkin tärkeämmäksi.

Stigma synnyttää ihmisessä voimakasta psyykkistä kuormitusta, joka vie voimavaroja.

Stigman käsite purkautuu opinnäytetyössä häpeän tuntemuksiksi, joilla on olennainen vaikutus ihmisen identiteettiin. Häpeä on sosiaalinen tunne, joka nousee sellaisesta tulkinnasta, että oma ulkonäkö tai käytös poikkeaa kirjoitetuista tai kirjoittamattomista yhteisön säännöistä.

Kyse on siis erityisesti yksilön asemasta oman yhteisönsä sisällä, ja ruoka-avun vastaanottajat kokevat oman sijoittumisensa hierarkiassa usein alhaisena. Stigman kokemuksiin voi liittyä stereotypioita, ennakkoluuloja ja syrjintää. Merkittävin stigman vaikutus yksilöön on voimakas psyykkinen kuormitus, joka kitkee voimavaroja.

– Suurimpia häpeän kokemuksia tuskin edes löytää ruokajonoista: nämä ihmiset eivät sinne asti jaksa tai kehtaa tulla, Anniina Lahtinen sanoo.

Asenteen ja järjestelyiden muutos vähentää leimaantumista

Yhteiskunnassa vallitsee stereotyyppisiä käsityksiä siitä, millaisia ruoka-apuun hakeutuvien ihmisten ajatellaan olevan, mikä pahentaa avun hakijan leimautumisen pelkoa.

Ulkopuolisuuden kokemukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa niin ruohonjuuritasolla kuin yhteiskunnallisestikin. Ruokapankin vuoronumerosysteemi helpottaa omalla nimellä esiintymiseen liittyvää epämukavuutta; viihtyisä sisustus ja terveellinen ruokakassin sisältö osoittavat arvostusta avun hakijaa kohtaan.

Toisaalta monet stigmaa aiheuttavat tekijät tulevat ruoka-avun ulkopuolelta. Yhteiskunnan ja median vaatimukset yksilön riippumattomuudesta stigmatisoivat avun hakemista. Suomalainen protestanttinen työetiikka voi vahvistaa nöyryytyksen tunteita. Asenneilmapiiriin vaikuttaminen yhteiskunnan tasolla on vaikeaa, mutta mahdollista pienin askelin – ei ole yhdentekevää, millä tavalla yksittäinen päättäjä puhuu ruoka-avusta

Aiheen käsittely sai Anniina Lahtisen pohtimaan myös omia mielipiteitään ruoka-avusta.

– Vaikka leipäjonojen taustalla on hyviä inhimillisiä arvoja, on aihetta tarkasteltava myös kriittisesti etenkin nyt, kun nämä käytännöt ovat vakiintumassa yhä enemmän ja enemmän osaksi yhteiskuntaa, toteaa Lahtinen.

Hänen mielestään ruoka-avun rinnalla olisikin tärkeää pitää kiinni muista tukimuodoista ja varmistaa, ettei niiden tarjonta heikenny.

Leipäjonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väliaikaisratkaisu.

Opinnäytetyössä pohditaan häpeän kokemusten lieventämistä osallistumisen keinoin. Lahtisen mielestä osallistuminen tulisi ymmärtää kokonaisvaltaisemmin kuin satunnaisena läsnäolona ruokakassitalkoissa. Osallisuus kääntyy helposti velvollisuudeksi, mikä voi epätoivotusti johtaa vastikkeelliseen järjestelmään.

– Kaiken kaikkiaan kyseessä ei ole ihanteellisin tapa auttaa yhteiskunnan köyhiä. Itse pitäisin tavoiteltavana, että hyväntekeväisyysperustaisesta ruoka-avusta ei enää oltaisi riippuvaisia, hän pohtii.

Opinnäytetyön kirjoittaminen oli tuskaisa synnytysprosessi, mutta samalla hämmästyttävän mukavaa ja antoisaa. Työ tuli tehtyä nopealla aikataululla kotona oman kirjoituspöydän ääressä.

Ammattijärjestö Talentian ammattieettinen lautakunta antoi Lahtiselle kiitosta huolellisesta analyysista. Lautakunta kuvailee opinnäytetyötä hyvin hallituksi ja selkeäksi kokonaisuudeksi, jossa eettinen ja käytännöllinen näkökulma kulkee mukana alusta loppuun. Ruoka-apuun liittyvää stigmaa on käsitelty ihmisarvon ja sosiaalisten oikeuksien näkökulmasta monipuolisesti.

– Työ selkiyttää ammatillisia arvoja ja sitä, miten ruoka-apuun liittyvä rakenteellinen eriarvoisuus yksilöllistetään henkilökohtaiseksi osaamattomuudeksi ja miten tällä tulkinnalla on yhteys sosiaalipoliittisiin aatevirtauksiin, sanoo Talentian työelämäyksikön erityisasiantuntija ja ammattieettisen lautakunnan sihteeri Alpo Heikkinen.

Ella Rantanen