Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat uuden kodin ryhmäkodeista

Lähes kaikki ilman huoltajaa turvapaikan hakijoiksi Suomeen tulleet lapset ja nuoret ovat salakuljettajien tuomia.

Kun lapsi on saapunut maahan, salakuljettaja usein opastaa hänelle tien poliisin luokse ja kertoo, kuinka tulee toimia. Lapsen esitettyä poliisille turvapaikkapyynnön, poliisi toimittaa hänet siihen alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkotiin, jossa on tilaa. Satakieli on yksi näistä.

Satakielen seitsemänpaikkainen ryhmäkoti sijaitsee tavallisessa kerrostalossa. Siellä eletään normaalia suomalaista perhearkea kaikkia kulttuureja kunnioittaen. Suurin osa asukkaista on 14−17-vuotiaita.
Ruoka-aikoina kokoonnutaan syömään ison pöydän ääreen tilavaan olohuoneeseen, jossa vietetään muutenkin yhteisiä hetkiä, pelataan lautapelejä tai katsotaan televisiota. Ryhmäkodissa työskentelee yhdeksän sosiaali– ja terveysalan ammattilaista.

Ryhmäkotiin tullessaan lapsi tai nuori ei yleensä osaa vielä suomen kieltä. Tulkkia käytetään vain virallisemmissa asioissa, mutta arjessa on selviydyttävä pääosin muuten. Satakielessä työskentelee muutama darinkielinen työntekijä, mikä auttaa suuresti darinkielisiä nuoria.

− Yleensä nuoret oppivat kuitenkin suomen kielen uskomattoman nopeasti verrattuna aikuisiin, sanoo ryhmäkodin sosiaaliohjaaja Salla Korhonen.
Ryhmäkodissa eletään mahdollisimman normaalia perhearkea. Nuoret saavat liikkua vapaasti kaupungilla ja käydä harrastuksissaan. Heillä on ilmoitusvelvollisuus liikkumisistaan ja kotiintuloajat. Koulunkäynti auttaa nuorta sopeutumaan nopeasti, sillä turvapaikanhakijat pääsevät Tampereella valmistavaan opetukseen varsin pian ryhmäkotiin saavuttuaan.

Uhkana käännytys

Kaikkien ryhmäkodin asukkaiden elämää varjostaa epätietoisuus siitä, saavatko he oleskeluluvan.
Korhosen mukaan tämä heijastuu ryhmäkodin arkeen, sillä osalla nuorista on psyykkistä oireilua. Kotimaasta lähdön ja pakomatkan kipeät muistot ovat vielä tuoreita. Lisäksi nuori voi kantaa mielensä päällä raskaita asioita ja salaisuuksiakin, sillä sukulaiset tai salakuljettaja ovat saattaneet kieltää häntä kertomasta asioitaan kenellekään.

− Nuori ei tiedä, kenelle voi kertoa, jos hänellä on paha olo tai epätietoisuutta omasta tilanteestaan.
Raskainta ryhmäkodin ohjaajan työssä on Korhosen mielestä se, jos nuori saa oleskelulupahakemukseensa kielteisen päätöksen. Ohjaajan tehtävänä on seisoa viranomaisen päätöksen takana, mutta samalla hänen on huolehdittava nuoren hyvinvoinnista ja tuettava häntä kaikin keinoin.

Kaikkien ryhmäkodin asukkaiden elämää varjostaa epätietoisuus siitä, saavatko he oleskeluluvan.

Edustaja voi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta jos nuori on aiemmin hakenut turvapaikkaa toisesta EU-maasta, käännytys voidaan panna toimeen nopeastikin. Korhosen mukaan palkitsevinta ohjaajan työ on silloin, kun nuori saapuu ryhmäkotiin
ja ohjaaja saa olla luomassa nuorelle ensivaikutelmaa suomalaisesta yhteiskunnasta. Ohjaaja voi viedä hänet vaikka saunaan tai teatteriin.
− Se on minusta hieno juttu ja antaa mahdollisuuden yksilölliseen kanssakäymiseen nuorten kanssa.

Hatut ja Myssyt

Markku Hokkanen työskentelee ohjaajana Satakielen perheryhmäkodissa, joka sijaitsee kauniissa vanhassa talossa. Kun nuori muuttaa perheryhmäkotiin, hänelle järjestetään lämmin vastaanotto: huone on laitettu valmiiksi ja sängyllä odottaa oma nalle, tervetuliaispaketti ja ‑kortti.
− Nuorelle annetaan aikaa rauhassa seurailla elämää, mutta samalla hänet yritetään saada mukaan kaikkiin touhuihin, Hokkanen kertoo.

Kaikilla nuorilla on kaksi omaohjaajaa. Hokkanen sanoo, että omaohjaajan tärkein tehtävä on rakentaa nuoreen luottamuksellinen suhde ja viettää tämän kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Nuorelle etsitään hänen toiveidensa mukaisia harrastuksia. Ohjaajatyön ytimessä on tukea nuorta kotoutumisessa hänen kotoutumissuunnitelmansa mukaan.

Perheryhmäkodin asukkaat on jaettu Hattuihin ja Myssyihin. Myssyt ovat alle 17-vuotiaita ja talon ruokahuollossa. Hatut ovat täyttäneet 17 vuotta ja asuvat itsenäisellä puolella omissa huoneissaan. He saavat työmarkkinatukea, jolla hankkivat itse ruokansa ja opettelevat ohjaajan tuella itsenäistä taloudenhoitoa ja ruoan laittoa omassa keittiössä.

Nuoret osallistuvat talon asioiden suunnitteluun. Kerran kuukaudessa pidettävässä talokokouksessa he saavat esittää toiveitaan, jotka koskevat muun muassa harrastuksia, retkiä, lomien viettoa tai vaikkapa talon ruokalistaa.
− Nuorten on hyvä ymmärtää, että he voivat itse vaikuttaa asioihin, Hokkanen sanoo.

Joillakin nuorilla traumaattiset kokemukset kotimaassa tai pakomatkalla saattavat vaikeuttaa keskitty-

mistä ja oppimista.

Elämä ilman omaa perhettä

Koska nuorten koulutustaustoissa on paljon eroja, yritetään jokaiselle löytää heti sopiva opintopolku. Suomalainen koulutusjärjestelmä voi näyttää nuorista sekavalta, ja Hokkasen
mukaan heidän tavoitteensa saattavat olla epärealistisia. Monesti he haluavat mahdollisimman pian ammattiin, ja heille tulee usein yllätyksenä se, kuinka pitkään meillä joutuu
opiskelemaan sen eteen. Kaikki lähtevät kuitenkin aamuisin innokkaasti kouluun.

Joillakin nuorilla traumaattiset kokemukset kotimaassa tai pakomatkalla saattavat vaikeuttaa keskittymistä ja oppimista, jolloin kouluun lähtökin saattaa olla vaikeaa. Yleensä nuoret noudattavat Satakielen sääntöjä ja pitävät kiinni sopimuksista. Parhaiten ristiriitatilanteita ratkotaan keskustelemalla. Jos sekään ei auta, voidaan nuorelta rajoittaa bussikortin käyttöä tai lomamatkoja.

− Joissakin kulttuureissa 16-vuotiaat pojat katsotaan täysivaltaisiksi miehiksi, ja joskus tästä asiasta nousee erimielisyyksiä.

Perheenyhdistämisasia näkyy perheryhmäkodin arjessa. Lähes kaikilla on huoli perheestään, ja perheenyhdistämistä koskevan päätöksen odottelu on nuorelle raskasta aikaa. Epätietoisuus aiheuttaa unettomuutta, ja nuori on hermostunut ja äreä.

Jokainen nuori toivoo saavansa perheensä tänne, mutta he saavat vähitellen kuulla puskaradion kautta, että se on nykyisin hyvin vaikeaa. Ohjaajan tehtävänä on lohduttaa ja kannustaa nuoria elämässä eteenpäin ilman oman perheen tukea.
− Osa lapsistahan ei kotimaasta lähtiessään tiedä, mihin maahan on menossa. Ne, jotka pääsevät Suomeen asti, ovat tosi onnekkaita, koska Suomessa ja Satakielessä heistä huolehditaan hyvin, Hokkanen sanoo.

Iita Kettunen