Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä vuonna 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Ammattijärjestö Talentian juhlavuotena lienee lupa tarkastella myös menneitä vuosikymmeniä. Mieleen nousee erityisesti vuosi 1979, jolloin juhlittiin 30. vuotta.
Olin tuolloin Sosiaalityöntekijäin Liiton puheenjohtaja. Onnittelijoita kävi tungokseen asti. Juhlaillallisilla professori Armas Nieminen piti juhlapuheen, jossa hän rinnasti hienolla tavalla työn mielekkyyden ja kutsumuksen.
Tuolloin 1970-luvun lopussa elettiin suurten sosiaalipoliittisten uudistusten kynnyksellä, kuten nytkin. Tulossa olivat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien yhtenäistäminen ja sosiaalihuoltolaki.
Ammattijärjestön toimintaa leimasi aktiivinen keskustelu koulutuksesta, kelpoisuusehdoista, ammatin identiteetistä ja professionaalistumisesta. Vuonna 1974 tehdyn tutkimuksen mukaan 45 prosentilla kunnallisista sosiaalityöntekijöistä oli alan ammattikoulutus.
Tunnusmerkeistä ammattijärjestö oli meillä toteutunut ensimmäisenä.
Keskusteluihin otettiin vauhtia kansainvälisestä kirjallisuudesta, jossa ammatit jaettiin niin sanottuihin semi-professionaalisiin (puoli-ammatillisiin) ja professionaalisiin ammatteihin, jälkimmäisistä esimerkkeinä lääkärin ja juristin ammatit.
Professiolle tunnusomaista oli erikoistunut tieto- ja taitosisältö sekä pätevyys sen käyttämisessä. Myös julkisesti määritelty vastuu yhteiskunnan osoittamien tehtävien hoitamiseen, kelpoisuusvaatimukset, rekisteri ja ammattikunnan järjestäytyminen sekä järjestön itse luomat eettiset ohjeet olivat professio-aseman kriteereitä. Kehitykseen todettiin kuuluvan myös rajariitoja lähiammattien kanssa.
Tunnusmerkeistä ammattijärjestö oli meillä toteutunut ensimmäisenä. Sosiaalityön kansainvälisen liiton edellyttämät eettiset ohjeet valmisteltiin 1968 Suomessa pidettyä järjestön konferenssia varten. Liiton aloitteesta alkanut Sosiaalityön koulutuskomitea oli 1972 antanut koulutuksen yhtenäistämistä koskevan mietintönsä, jonka ehdotukset koulutuksen teoreettiseksi ja käytännölliseksi sisällöksi vastasivat hyvin professionaalisen ammatin piirteitä.
Sosiaalihuoltaja- ja sosiaalihoitajakoulutukset olivat päättymässä, mutta uudistuva koulutus ei ollut vielä alkanut. Kelpoisuusvaatimukset olivat tavoitelistan kärjessä, mutta odottivat toteutumistaan. Rekisteritavoite tuli mukaan myöhemmin.
Menestystä sosiaalityölle ja Talentian toimille ammatin vahvistamiseksi!
Yhteenvetona voi todeta, että 40 vuotta sitten tavoitteena olleet kehittyneen profession tunnusmerkit täyttyvät sosiaalityössä.
Koulutus tosin uudistui suunnitelmasta poiketen kahteen korkeakoulututkintoon eikä rajariitoja ole täysin voitu välttää. Monissa selvityksissä todettu tieto- ja taitopohjan soveltamisen kirjavuus kuitenkin kertoo, että täysin ”valmis” ei sosiaalityö professiona vielä ole.
Professioaseman elitistisiä ylilyöntejä ei onneksi ole nähty, ja tuleva maailma saattaa määritellä koko konseptin toisin kuin 1970-luvulla. Tässä kuvattu kehityspolku antaa kuitenkin hyvän pohjan jatkaa.
