− Tärkeintä ei ole, että
pystymme poistamaan lääkkeillä masennuksen, vaan että pystymme
tarjoamaan toipujalle virikkeitä, jotka tuovat elämänhalua, sanoo
Matti Virtanen. Kuva: Timo Lindholm
Pitkästä kokemuksesta huolimatta Lapin päihdeklinikan johtaja Matti Virtanen pohtii yhä, mikä voima estää ihmistä löytämästä etsimäänsä onnea. Mikä saa ihmisen pahimmillaan tuhoamaan itsensä ja siinä mukana läheiset kanssakulkijansa.
AamuTV:ssä kerrottiin, kuinka alkoholijuomien kokonaiskulutus on jo usean vuoden ajan vähentynyt. Matti Virtasen kuuntelee uutisen ja toteaa, ettei hän ole huomannut muutosta työssään.
− Kulutuksen lasku ei liioin näy poliisin tilastoissa tai päihdekuolleisuuslukujen laskuna. Kulutus kasautuu. Osa juo edelleen paljon, jopa enemmän kuin aikaisemmin. He ovat fyysisesti ja psyykkisesti huonommassa kunnossa kuin ennen, kun tulevat hoitoon, Virtanen toteaa.
Virtanen on tehnyt päihdetyötä 40 vuotta. Hänen ensimmäiset asiakkaansa olivat sodissa traumatisoituneita, työnsä tehneitä ja patologisesti juovia miehiä. Heidän lapsensa, märkä sukupolvi, koki keskioluen vapautumisen ja omaksui alkoholin säännöllisen käytön. He tulivat asiakkaaksi seuraavaksi.
Märässä sukupolvessa alkoi näkyä naisten alkoholisoituminen. He muodostavat jo melkein kolmanneksen koko asiakaskunnasta. Alkoholia käytetään myös monenlaisten lääkkeiden ohessa. Alkoholin kokonaiskulutuksen lasku johtuu nuorison alkoholin käyttötottumusten muutoksesta. Mitä on tullut tilalle, kysyy Matti Virtanen.
− Huumeiden käyttö on lisääntynyt tietyissä ikäryhmissä. Suhtautuminen kannabiksen käyttöön on hyvin liberaalia. Työssämme näkyy nimenomaan suonensisäisten aineiden käyttö sekä vakava sekakäyttö.
Hoito on vain hengen pelastusta
Ennen vuotta 1990 alkoholin kokonaiskulutus oli samalla tasolla kuin nyt. Tuolloin Muurolassa oli 40-paikkainen kuntoutuslaitos, ja sairaalan puolella oli 18 katkaisuhoitopaikkaa. Nyt noin 126 000 väestöpohjassa on vain 12 laitoshoitopaikkaa. Samalla kun ongelmat ovat monimutkaistuneet, hoito on viety alas.
Ensimmäiset asiakkaat olivat sodissa traumatisoituneita, työnsä tehneitä ja patologisesti juovia miehiä.
− Vuosittain kuntoutuslaitoksessa oli noin 350 hoitojaksoa ja noin 10 000 hoitopäivää, hoitojakso kesti keskimäärin 28 päivää. Osastokatkolla oli lisäksi noin 4 000 hoitopäivää vuodessa. Tänä päivänä laitoksissa on kuntoutuksineen ja katkaisu– sekä vieroitushoitoineen vuosittain noin 200 hoitojaksoa ja 2 200 hoitopäivää, joista jakso keskimäärin 11 päivää.
Virtanen ei oikein tahdo uskoa, että ongelmat olisivat vähentyneet samassa suhteessa kuin asiakkaiden saama hoito ja kuntoutus. Asiakas, jota aikaisemmin hoidettiin neljä viikkoa, saa nyt viikon maksusitoumuksen.
− Meillä on nykyisin liian vähän aikaa tehokkaaseen, suunnitelmalliseen kuntoutustoimintaan. Toivon, että hoitoajat olisivat yksilöllisiä, kunkin asiakkaan tarpeiden mukaisia. Nyt palvelu on enemmän tai vähemmän hengen pelastamista. Avohoitokaan ei voi toimia tehokkaasti ilman, että sillä on laitosinstrumentti käytössään.
Elämme maassa, jossa jopa noin miljoona ihmistä syö Kelan korvaamia psyykenlääkkeitä. − Lääkkeiden käyttö on lähes arkipäivää, ja niiden käyttöön liittyvä päihdekäyttö verrattavissa ihan mihin tahansa riippuvuutta aiheuttavaan väärinkäyttöön.
Päihdetyö kannattaa
Matti Virtanen on kutsumustyössä, jossa hän aloitti nuoruuden idealismilla. Kyynikkoa hänestä ei ole tullut. Yhä edelleen hän pohtii suurta arvoitusta siitä, mikä voima estää ihmistä löytämästä etsimäänsä onnea ja pahimmillaan jopa tuhoamaan itsensä ja siinä mukana läheiset kanssakulkijansa.
Osa päihdeongelmaisista ei ota hoitoa vastaan. Osa taas hoitaa itse itsensä laittamalla korkin yksinkertaisesti kiinni. Osa vähentää hoitoon päästyään juomista, osa lopettaa kokonaan. − Olemme yksilöitä, joista toinen selviää, toinen ei. Meille kaikille enimmäkseen aika rankkaa, mutta toisille elämän todellisuus on liikaa.
Päihdehuolto tarvitsisi enemmän, sanoo Matti Virtanen. − Päihdeongelmista kärsivät ovat isiä, äitejä tai ainakin jonkun lapsia. He vaikuttavat ympäristössään 10−15 ihmisen elämään. Päihdeongelmat ovat niin sairastuttavia ja invalidisoivia, että jo kansantaloudellisesti on merkittävää auttaa varhain ja ohjata elämänmuutokseen.
Päihdeongelma kulkee usein käsi kädessä mielenterveysongelmien kanssa ja vaikeuttaa mielenterveysongelmien hoitoa. Virtanen näkisi päihdetyön mieluiten ehkäisevänä työnä, jolla estettäisiin yli sukupolvien menevät ongelmat. Työhön tarvittaisiin moniammatillisesti toteutettua kuntoutusta ja pitkäjännitteistä rinnalla kulkevaa tukea.
− Ihmisellä on addiktioalttiutta. Vakava päihdeongelma perheessä antaa mallin ja heikot eväät. Väitän, että painopiste on sosiaalisella perimällä.
Osa asiakkaista on niin huonokuntoisia, ettei edes pysty käyttämään avohoidon palveluja.
Matti Virtasen vaikea kuunnella niitä, joilla on yksinkertaisia totuuksia selityksinä. Sellaisia, että tietyntyyppinen hoito on tehokas, että kyseessä on aivosairaus tai tunne-elämän sairaus.
− Minulle ihmiselämä ei ole noin yksinkertaisesti selitettävissä. Se on sen sijaan varma, että raitistuminen on näillä ihmisillä elämästä selviämisen perusedellytys, mutta vain väline todelliseen toipumiseen. Ensin pitää raitistua ja sitten elämä lähtee järjestymään.
Oman elämänsä sankari
Suomessa on eletty hyvin päihdekeskeistä ja päihdemyönteistä elämää viimeiset vuosikymmenet. Päihdealan ammattilaisena Virtanen vastustaa viinien ja vahvojen oluiden tuontia ruokakauppaan. − Se ei ehkä tuottaisi uusia ongelmaisia, mutta varmasti pahentaisi jo päihdeongelmaisten ja heidän omaistensa elämää.
Matti Virtanen uskoo porttiteoriaan, siihen että mietojen päihteiden käyttö toimii väylänä vahvoihin päihteisiin. − Porttiteoria näkyy asiakkaissamme. Kaikki eivät tietenkään narahda aineen riippuvaiskäyttäjiksi eikä kaikista alkoholin käyttäjistä tule ongelmakäyttäjiä. Joukko ihmisiä on vain alttiimpia riippuvuuksille, jos kohtalo sattuu sopivasti kolhimaan tai sosiaalinen verkosto vie mukanaan.
Ihmisellä on tarve kuulua ryhmään ja toteuttaa sen normeja. Siksi käytöstä on vaikea irrottautua. − Meillä on paljon puhuttu geneettisestä perimästä ja fysiologisesta riippuvuudesta, mutta väitän että vielä isompi kysymys on sosiaalinen riippuvuus. Tähän perustuvat itseapuryhmien toimintakin. Ollaan yhdessä selvin päin.
− Narkomaani tai alkoholisti tietää, miten tuhoisaa elämää hän elää. Aito välittäminen ja arvostus voivat olla ratkaiseva askel toipumiseen. Raittiusliikkeen pitäisi muodostua näkemyksellisistä päihdetyöntekijöistä ja heidän rinnallaan kulkevista kokemusihmisistä
