Sosiaalijohto – Socialledning ry:n 60-vuotista taivalta juhlistettiin Hämeenlinnassa
Sosiaalijohto – Socialledning ry täytti viime vuonna 60 vuotta. Koronapandemian vuoksi juhlaseminaari jouduttiin järjestämään etäyhteyksin lokakuussa 2020 Sosiaalipolitiikan päivien yhteydessä. Pahimman pandemiatilanteen rauhoituttua yhdistys päätti vielä pitää jäsenilleen oman pienimuotoisen seminaarin 21.10.2021. Tilaisuus streamattiin sen ohella, että 30:llä henkilöllä oli mahdollisuus osallistua siihen paikan päällä Hämeenlinnassa.
Tilaisuudessa kuultiin professori Heikki Hiilamon puheenvuoro sosiaalijohtamisen haasteista hyvinvointialueilla ja sosiaalihuollon vaikuttavuudesta, paneelikeskustelussa STM kansliapäällikkö Kirsi Varhila, professori Heikki Hiilamo, Kuntaliiton sote-muutosjohtaja Tarja Myllärinen, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio, Mehiläisen palvelujohtaja Vesa Isoviita ja Kanta-Hämeen muutosjohtaja Jukka Lindberg keskustelivat toimittaja Tiina Merikannon johdattamana ajankohtaisista ja tulevista sosiaalihuollon ja sote-hallinnon muutoksista. Yhdistyksen vaiheista kuultiin myös puheenjohtaja Jouni Nummen ja entisen puheenjohtajan Jukka Lindbergin muistelemana.
Yhtenä kohokohtana tilaisuudessa oli yhdistysaktiivien muistaminen Talentia ry:n myöntämillä ansiomerkeillä. Paikalle oli saatu mukavasti luottamustehtävistä jo aiemmin luopuneita jäseniä kuten myös tämän hetken vastuuhenkilöitä. Ansiomerkit luovuttivat Talentia ry:n puheenjohtaja Jenni Karsio, entinen puheenjohtaja Tero Ristimäki sekä yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Nummi (kuvassa oikealla).
Ansiomerkin saajat: Kuvassa takana vas. Jussi Salminen, Erkki Penttinen, Alpo Komminaho, Vesa Isoviita ja Iiro Pöyhönen. Edessä vas. Eija Hynninen-Joensivu, Niina Korpelainen, Eeva-Sirkku Pöyhönen ja Riitta Vanhanen.