Sosiaalijohto Ry ajoi voimakkaasti poliisin virka-avun maksuttomuutta

Sisäministeriö on 18.2.2020 tiedottanut valmistelevansa ehdotuksen poliisin maksuasetuksen muuttamisesta. Aikaisemmasta poiketen ehdotuksen lähtökohtana on, että lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettava poliisin virka-apu olisi jatkossa maksutonta. Sosiaalijohto ry on ajanut syksystä lähtien voimakkaasti poliisin virka-avun maksuttomuutta ja laati asiasta kirjelmän sisäministeri Maria Ohisalolle (kirjelmä alla). Tuolloin ehdotusta ei vielä hyväksytty. Tämän jälkeen yhdistys on pitänyt asiaa vahvasti esillä sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan ja muilla foorumeilla.

Sosiaalijohto ry pitää poliisin lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle antaman virka-avun maksuttomuutta erittäin tärkeänä. Avun maksullisuus olisi pahimmassa tapauksessa saattanut muodostaa esteen virka-avun pyytämiselle, heikentänyt haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden tuen saantia ja muuttanut avustustilanteita nykyistä uhkaavammaksi sosiaalihuollon ammattihenkilöille.

Lakiesitys tulee lausunnolle ja siihen voi vielä ottaa kantaa esim. laajennusten muodossa.

KIRJELMÄ 20.11.2020:

Sosiaalijohto ry.
Puheenjohtaja
Jouni Nummi
puh. 045 266 9983
jouninummi3@gmail.com

Sisäministeri
Marja Ohisalo
PL 26
00023 Valtioneuvosto
Asia: Poliisin virka-avun maksullisuus

Sosiaalijohto ry. vetoaa Teihin arvoisa ministeri, että pikaisesti poistatte poliisin virka-avun maksullisuuden kuntien/kuntayhtymien toteuttaman sosiaali- ja kriisipäivystyksen osalta ja katkaisette kokonaisuudessaan kiihtymässä olevan laskutuksen toimeenpanon poliisihallinnolta kuntiin ja kuntayhtymiin.
Sosiaalijohto ry. on juuri 60-vuotisjuhliaan viettänyt yhdistys, joka kerää jäsenikseen erilaisissa sosiaali- ja terveysjohdon tehtävissä toimivia sosiaalialan ammattilaisia laajasti ympäri Suomen.
Poliisin virka-avun maksullisuus perustuu sisäministeriön asetukseen. Poliisin virka-apu oikeushenkilöille (kunnat, kuntayhtymät) on voinut olla maksullista jo pitkään, mutta vasta vuoden 2020 aikana virka-avusta on lähetetty kunnille laskuja.
Laskujen lähettäminen perustuu siihen, että Poliisihallitus on tahollaan edellyttänyt alueellisilta poliisilaitoksilta maksullisuuden täytäntöönpanoa. Asiaa on nostettu esille monella foorumilla ja siihen on toivottu nopeaa muutosta, mutta käytännössä laskujen lähettäminen on jatkunut läpi vuoden 2020 ja itse asiassa kiihtynyt vuoden toisella puoliskolla. Perusteena laskutukselle käytetään poliisin voimavarojen suuntaamista ”oikeisiin” poliisitehtäviin. Meidän käsityksemme mukaan virka-aputilanteet ja yhdessä sosiaali- ja kriisipäivystyksen kanssa toteutettu kenttätyö on yhteiskunnallisen turvallisuustyön ydintä ja sitä kautta myös poliisin perustehtävää. Tällä viranomaisyhteistyöllä turvataan erityisesti lasten henkeä ja terveyttä. Sillä minimoidaan myös muiden erityisesti kotiympäristössä tapahtuvan väkivallan uhrien vakavia loukkaantumisia ja säästetään jopa uhrien henki. Virka-avun maksullisuus vaarantaa nämä riskiryhmät entistä vakavampien seurausten uhriksi veikeuttaessaan elintärkeää yhteistyötä
Poliisin virka-avun maksullisuudella on monia haitallisia seurauksia käytännön kenttäyhteistyölle erityisesti virka-ajan ulkopuolella toimivien sosiaali- ja kriisipäivystysten toiminnassa. Riskinä on se, että kynnys virka-avun pyytämiselle nousee ja työntekijöiden riski joutua vaaratilanteisiin kasvaa. Poliisilaitosten hidas maksullisuuden toimeenpano ilman Poliisihallituksesta tulevaa painetta kuvastaa osaltaan sitä, että maksullisuuden toimeenpanoa ei nähdä laajasti tarkoituksenmukaisena myöskään alueellisissa poliisilaitoksissa.
Jäsenistömme eri puolella Suomea on kohdannut virka-avun maksullisuuden toimeenpanon vuoden 2020 aikana. Maksullisuuden tarkoituksenmukaisuus kyseenalaistetaan laajasti. Kyseenalaistaminen kohdistetaan ilmeisten riskien lisääntymisen lisäksi turhaan hallinnolliseen työhön viranomaisten tehdessä päätöksiä virka-avusta. Myös laskuttaminen itsessään aiheuttaa turhaa hallinnollista työtä. Yhteisen kenttätason turvallisuustyötä viranomaisten välillä tulisi pikemminkin edistää ja yhteistyön kynnyksiä madaltaa maksullisuuden kautta syntyvien raja-aitojen kasvattamisen sijasta.
Yhteistyöterveisin!

Jouni Nummi
Sosiaalineuvos
Sosiaalijohto ry:n puheenjohtaja

Jukka Lindberg
Sosiaali- ja terveysjohtaja
Hämeenlinnan kaupunki

Anna Liakka
Vastaava johtava sosiaalityöntekijä
Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Sari Leskinen
Perhehoitopalveluiden johtaja
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy

Eeva-Sirkku Pöyhönen
Sosiaali- ja terveysjohtaja
Paimion kaupunki
Kuntayhtymän johtaja
Paimion – Sauvon kansanterveyskuntayhtymä

Tiina Kirmanen
Aikuisten monialaisten palvelujen johtaja
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

Jussi Salminen
kehittämisjohtaja
Soite, Kokkola

Iiro Pöyhönen
Perusturvajohtaja
Naantalin kaupunki

Sanna Lastikka
palvelupäällikkö
Kalajoen kaupunki
Asumispalvelut

Eija Hynninen-Joensivu
Sosiaalihuoltoyksikön päällikkö
Etelä-Suomen AVI

Päivi Saukko
Sosiaalityön tulosaluejohtaja
Seinäjoen kaupunki

Erkki Penttinen
Tulosaluejohtaja -Resultasområdesdirektör, Vaasa
Sektordirektör (arbetsför åldern)- Sektorijohtaja (työikäiset) (VSHP)

Paavo Pietiläinen
sosiaali- ja terveysjohtaja
eläkkeellä

Vesa Isoviita
Palvelujohtaja
Sosiaalipalvelut
Kempele

Arto Rautajoki
Kehitysjohtaja
Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
sosiaali- ja terveysala
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy