Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry on sosiaalialalla toimivien opisto-, ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneiden alueellinen edunvalvontajärjestö ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenyhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 1969 ja sen toimialueena on entisen Oulun läänin kunnat Kainuuta lukuun ottamatta. Yhdistyksen nimi oli vuoteen 2002 saakka Oulun Seudun Sosiaalityöntekijät ry: nimi vaihtui Sosiaalityöntekijäin Liiton nimenvaihdoksen myötä. Vuonna 2009 Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Oulun seutu ry täytti 40 vuotta. Vuonna 2019 juhlittiin yhdistyksen 50-vuotistaivalta.

Vuoden 2020 vuosikokous päätti muuttaa yhdistyksen nimen vastaamaan paremmin yhdistyksen maantieteellistä aluetta.

16.2.2021 Patentti- ja rekisterihallitus vahvisti, että entinen Talentia Oulun seutu ry on nyt Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry. Nimi  muuttuu – aktiivinen yhdistys ja edunvalvontatyö alueella jatkuu!

Yhdistyksen toiminnan tavoitteet ovat alan tunnetuksi tekeminen, jäsenistön edunvalvontaan vaikuttaminen, sosiaalialan yhteistoiminnan lisääminen, jäsenistön työssä jaksamisen edistäminen, lisäkoulutuksen tukeminen sekä ammattiyhdistyksen toiminnan ja opiskelijatoiminnan tunnetuksi tekeminen.