Pikkujoulumatka Tallinnaan
Yhdistyksemme pikkujoulut toteutettiin tänä vuonna hotellimatkana Tallinnaan.
Bussi starttasi matkaan aikaisin marraskuun viimeisenä lauantaiaamuna Kouvolasta ja suuntasi kohti eteläistä Kymenlaaksoa keräten kyytiin loput matkalaiset. Varhaisesta aamusta huolimatta bussin täytti nopeasti iloinen puheensorina.
Laivan saavuttua Tallinnaan joukkomme suuntasivat omatoimisesti hotellille. Osa onnistui saamaan huoneensa jo tuossa vaiheessa ja osa joutui odottamaan viralliseen aikaan eli iltapäivään asti. Onneksi matkatavarat sai jätettyä säilöön ja saattoi lähteä kiertelemään kaupungille.
Yhteiseksi ohjelmaksi oli järjestetty päivällinen. Buffet-pöytä oli katettu, mutta valitettavasti sen anti ei tällä kertaa ollut riittävä eikä sen laatu vastannut kaikkien toiveita. Palautetta näistä puutteista on ravintolalle annettu.
Muutoin lauantai sekä sunnuntai laivan lähtöön asti oli ns. vapaata aikaa, minkä kukin käytti itselleen mieluisalla tavalla. Ystäväjoukot kiertelivät raatihuoneen torin joulumarkkinoilla ja ostoskeskuksissa. Lisäksi myös museoihin ehti käydä tutustumassa, ja muutaman jäsenen oli tarkoitus tavata entistä työkaveria.
Pienestä tihkusateesta huolimatta jouluista tunnelmaa löytyi Tallinnasta ensimmäisenä adventtina. Toivottavasti me kaikki saimme jouluista mieltä mukaamme arkeen!
Tällainen pikkujoulu siis oli tänä vuonna. Kiitos kaikille mukana olleille!
Ja kiitos matkasta saamistamme palautteista! Pyrimme huomioimaan niitä tulevia tapahtumia järjestäessämme.