Talentia Kanta-Häme ry
Talentia Kanta-Häme ry on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n jäsenyhdistys. Toiminta-alueemme on Kanta-Häme – Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela ja Ypäjä. Jäsenyhdistyksemme tunnetaan tuttavallisemmin myös nimellä Amalia, joka kertoo yhdistyksen historiasta sosiaalialityöntekijöiden opintokerhona. Tänä päivänä yhdistyksemme on kasvanut ja saanut mukaansa monipuolisesti sosiaalialan ammattilaisia.
Mikä ihmeen Amalia-kerho?
Vuonna 1963 sosiaalityöntekijäin liiton liittokokouksessa vanhainkodin johtaja Hilda Kattelus puhui voimakkaasti ammatillisen järjestäytymisen puolesta. Tätä liittokokousta on pidetty alkusysäyksenä alueyhdistystoiminnalle. Yhdistyksemme perustava kokous pidettiinkin 29.12.1964 Vuorentaan vanhainkodissa Hämeenlinnassa.
Alueyhdistystoimintaa edelsi Hämeen läänin sosiaalityöntekijöiden vapaaehtoinen opintokerhotoiminta, jonka kantava voima oli läänin sosiaalitarkastaja Eeva Salo.
Kerhoilloissa käsiteltiin mm. asiakastapauksia kuvitteellisen asiakasnimen kautta. Amalia Kaitapuro on asiakasnimi, joka on jäänyt elämään yhdistyksemme toiminnassa.
Perustajajäsen, sosiaalijohtaja Alpo Heinonen kertoi yhdistyksen toiminnan olleen keino koota saman pöydän ääreen usean kunnan sosiaalialan henkilöstöä. Kokouksissa tutustuttiin kollegoihin ja heidän toimenkuviinsa, järjestettiin koulutusta ja kehitettiin yhdessä omaa ammatillisuutta. Opintokerholaisten yhteishenki oli hyvä ja yhteinen aika oli viihtyisää.
Seuratkaamme Amalia-kerhon viitoittamaa tietä ja pitäkäämme perinteet kunniassa edelleen!
Historiikin lähteet:
Marjaliisa Vainion juhlapuhe ja Alpo Heinosen haastattelu 19.11.2004.
Kirjoitus julkaistu Talentia Kanta-Häme ry:n jäsenlehti Amaliassa 1/2005