Lähtisitkö maailmalle?
Mahdollisuuksia hakeutua ulkomaille töihin, vapaaehtoisprojekteihin tai opintomatkoille on rajattomasti. Helpoin vaihtoehto on osallistua omakustanteiselle opintomatkalle tai lyhyeen ammatilliseen vaihtoon. Vapaaehtoisohjelmiin osallistuminen maksaa jonkin verran. Kansainväliset työtehtävät edellyttävät yleensä korkeakoulututkintoa, hyvää kielitaitoa ja muutaman vuoden työkokemusta. Lisäksi tarvitaan sopeutumiskykyä, aktiivista asennetta ja myönteistä uteliaisuutta. Voit myös hakea matkaasi ammattijärjestö Talentian koulutustukea, jonka myöntämisestä päätetään Talentiassa kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Hakuaika on jatkuva.
Eri kulttuuriin ammatilliseen vaihtoon
Tutustu sosiaalialan työhön ja paikalliseen kulttuuriin 2-4 viikon ajan Council of International Fellowshipin (CIF) ammatillisissa vaihto-ohjelmissa. Tarjolla on 24 maata sekä Euroopassa että kehittyvissä maissa. Ohjelmaan voi hakea, kun on tehnyt asiakastyötä vähintään 3 vuotta valmistumisen jälkeen. Osallistumismaksu on noin 200-300 euroa. Lisäksi jokainen maksaa omat matkakulunsa ja vakuutuksensa. Hakuaikoja on läpi vuoden.
Opintomatkalle omalla kustannuksella
Kiinnostaako sinua työelämä, kehitysyhteistyö ja ammattiliittojen toiminta maailmalla? Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus (SASK) järjestää 1-2 viikon omakustanteisia opintomatkoja kerran vuodessa. Matkalle valitaan 15 henkilöä hakemusten perusteella.
Vapaaehtoistyöhön kaukomaille
Useat järjestöt välittävät vapaaehtoisia eri puolille maailmaa. Esimerkiksi KVT-Finland ry on keskittynyt globaalin etelän maihin. Maailmanvaihto ry:n kautta pääsee sekä Eurooppaan että kaukomaille. Indigo Volunteers välittää vapaaehtoisia pakolaistyötä tekeviin järjestöihin Kreikassa, Serbiassa ja Bosniassa. Vapaaehtoiset maksavat omat matkansa ja muut kulunsa. Osassa ohjelmissa on välitys- ja kuukausimaksu, joka kattaa ruoan ja asumisen. Indigon ohjelmaan ei ole osallistumismaksua, mutta vapaaehtoinen maksaa itse asumisensa kohdemaassa.
Eri lähetysjärjestöt tarjoavat vapaaehtoisjaksoja ulkomailla. Esimerkiksi Suomen Lähetysseurall on Felm Volunteer -ohjelma ja Fidalla Fida Short -ohjelma.
Naisten pankin Skills Donation -ohjelmassa on ajoittain lyhyitä vapaaehtoispestejä ulkomaille. Tehtävät linkittyvät usein yrittäjyyteen tai paikallisten naisten elinkeinojen vahvistamiseen.
YK-vapaaehtoisohjelmasta YK-uralle
YK:n vapaaehtoisohjelma etsii eri alojen ammattilaisia työskentelemään humanitaarisissa tehtävissä ja vahvistamaan rauhaa. Minimiehtona on 25 vuoden ikä, korkeakoulututkinto ja vähintään 2 vuoden työkokemus. Ohjelmaan hakeudutaan täyttämällä osaamisprofiili ohjelman tietokantaan. Paikkoja tarjotaan profiilien perusteella niille, joilla on sopivaa osaamista kyseiseen tehtävään. Suurin osa projekteista kestää 6-12 kuukautta.
YK:n vapaaehtoisille maksetaan rahallista avustusta, joka kustantaa elämisen kohdemaassa.
Lisäksi matkat korvataan. Kokemus luo pohjaa YK:n alaisiin järjestöihin työllistymiselle.
Kansainväliselle järjestöuralle
Ulkoministeriön sivuilta löytyy pitkä lista erilaisia kansainvälisiä järjestöjä, rahastoja ja ohjelmia, joista jokaisella on omat rekrytointiprosessinsa.
Impactpool kokoaa sivustolleen eri tasoisia työpaikkoja ja harjoittelupaikkoja yli 180 kansainvälisestä arvopohjaisesta organisaatiosta. Palveluun on mahdollista luoda oma osaamisprofiili.
Suomen Lähetysseura hakee ajoittain ulkomaan projekteihin muun muassa lapsi- ja nuorisotyön tai diakoniatyön asiantuntijoita. Työhön sisältyy usein kehittämistä, kouluttamista ja materiaalien tuotantoa.
Eri toimijat ylläpitävät valmiusryhmiä, joiden jäsenet pystyvät lähtemään nopealla aikataululla hätäalueelle auttamaan ja koordinoimaan avustushankkeita.
EURES:n tietokannassa on miljoonia työpaikkoja eri puolilla Eurooppaa. Jos osaat kohdemaan kieltä, voit hakea avoinna olevia työpaikkoja myös maan omien työnvälityssivujen kautta.
Oletko kiinnostunut EU-töistä? EU-uraa voi luoda esimerkiksi EU:n hallinnossa tai parlamentin taustajoukoissa.
Suomen edustustoihin rekrytoidaan diplomaatteja, hallinnon työntekijöitä ja erityisasiantuntijoita. Tehtäviin hakeudutaan ulkoministeriön omien valmennuskurssien kautta.
Kapua kutsuu tavallisia ihmisiä kiipeämään maailman vuorille ja keräämään samalla varoja kehitysmaiden tukemiseen.