Vuoden uskaltaja: Heli Heltimoinen, sosiaalityöntekijä, lapsiperhesosiaalityö

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella työntekijät saivat ehdottaa keskuudestaan arvojensa (#mie turvaan, #mie uskallan, #mie välitän) mukaisia toimijoita. Yhdistyksemme jäsen Heli on valittu Vuoden uskaltajaksi. Onnea, Heli !

Uudistan ja uudistun. Sanon ääneen sen mitä pitää. Teen tarvittavat päätökset, koska mie uskallan.

Vuoden uskaltaja on tekijä tai teko, jota ilman yhteiset asiat eivät olisi kehittyneet tai nytkähtäneet eteenpäin tavoitteiden mukaisesti. Kyse voi olla uusien ideoiden esiin nostamisesta, ratkaisujen esittämisestä tai uskalluksesta puuttua epäkohtiin rakentavalla tavalla. Joskus uskallusta on myös peilata omaa tekemistä ja uskaltaa muuttaa omia toimintatapoja. 

”Arvostan suuresti saamaani Vuoden uskaltaja -valintaa ja koen merkityksellisenä sen, että ammattitaitoani on arvostettu ja minuun on luotettu, vaikka muutokset ja uudet linjaukset ovat ajoittain aiheuttaneet epävarmuutta ja kenties stressiäkin. Erityisen hyvälle tuntuu maininnat siitä, että oma henkilöstö on kokenut minun arvostavan heidän työtään ja tehneet sitä enemmän näkyväksi”, iloitsee Vuoden uskaltaja Heli.