Sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien työnjako tarvitaan
Talentian hallituksen alainen, jäsenistä koottu työelämätoimikunta työstää parhaillaan kriteerejä, joilla voidaan arvioida sosiaalialan työnkuvia ja niiden tarkoituksenmukaisuutta sekä tukea työnjakotyötä sosiaalialan työpaikoilla.
Sosiaalialan työnkuvien selkiinnyttämisen ja työnjaon uudelleenarvioimisen tarkoituksena on, että koulutuksen tuoma osaaminen saadaan asiakkaiden palvelutarpeiden ja työmarkkinoiden näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.
Mahdollisimman selkeät työnkuvat ja työnjako ovat tarpeen, jotta sosiaalipalvelujen ja sosiaalihuollon asiakas saa laadukkaita palveluita ja hänen oikeusturvansa voidaan taata.
Lisäksi selkeät työn tavoitteisiin ja vaativuuteen perustuvat työnkuvat ovat selkänoja palkkauksen perusteille ja työlle palkkauksen parantamiseksi sekä toimivalle henkilöstösuunnittelulle. Selkeä ja tarkoituksenmukainen työnjako parantaa myös työhyvinvointia.
”Meillä kaikki tekevät kaikkea”
Pyysimme työelämätoimikuntaan keväällä 2017 kentältä tehtäväkuvauksia saadaksemme käsityksen, millaisia työnjakoja sosiaalialalla noudatetaan ja millaisiksi tehtäväkuvat on määritelty. Kiitämme kaikkia, jotka vastasivat kyselyyn ja toimittivat tehtäväkuvauksia toimikunnan käsiteltäväksi. Kävimme arviointityökalun avulla läpi saamiamme tehtäväkuvia ja vertailimme niitä lainsäädäntöön sekä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa suoritettujen tutkintojen tuottamaan osaamiseen. Saimme selville seuraavaa:
- Sosiaalialan työpaikoilla tehtäväkuvaukset ovat epämääräisiä, ja tehtävistä kerrotaan vaikeasti ymmärrettävillä käsitteillä.
- Kuvauksista puuttuu lähes poikkeuksetta työntekijän rooli suhteessa asiakkaaseen, asiakkaan osallisuus, lähityö ja dokumentointi.
- Tehtäväkuvauksissa asiantuntijuus on häivytetty eikä esimerkiksi sosiaalityön yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ote näy kuvauksissa.
- Työntekijöillä itsellään ei ole selkeää kuvaa siitä, mitkä ovat oman työn tavoitteet ja mitkä tehtäväkuvat.
- Moni tehtäväkuvaus antoi kuvan, jonka mukaan sosiaalialalla ”kaikki tekevät kaikkea”.
On hämmästyttävää ja huolestuttavaa huomata kentän tilanne. On myös selvää, ettei näin voida jatkaa.
Aivan ensiksi meidän on kysyttävä, uskallammeko sanoa ääneen, että teemme koulutuksen perusteella erilaisia asioita työssämme. Meidän on myös päästävä tunnepuheesta eteenpäin. Keskustelu sosiaalialan työnjaosta ei saa tyrehtyä pelkoihin, että jäsentelyssä arvostellaan kollegan osaamista. Tästä ei ole kyse.
Jos työn tavoitetta ei nivota selkeästi jäsennettyyn tehtäväkuvaan, tulee työstä hallitsematon kokonaisuus, jota emme osaa perustella ja josta emme osaa kertoa ymmärrettävästi kenellekään – emme asiakkaille, työnantajille tai sidosryhmille. Seurauksena on, ettei kukaan tunne työmme sisältöä eikä sen merkitystä, ei hahmota sen paikkaa palvelujärjestelmässä eikä arvoa yhteiskunnassa.
Mitä sitten tulisi tehdä?
“Kaikki teemme kaikkea” -luonnehdinnasta tulisi löytää erottelevia ja asiakasta hyödyttäviä tehtävien erilaisuuksia, jolloin pystyisimme resursoimaan työtä oikein ja kohdentamaan toimenpiteet tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi asiakkaan tilanteessa.
Nykyisellään sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden tehtävissä on paljon päällekkäisyyttä ja häilyviä rajoja. Sosiaalityöntekijät tekevät myös sellaista työtä, joka voisi olla selkeästi määritelty sosionomin tehtäviksi.
Lähtökohdaksi työnjakoon voidaan ottaa lainsäädäntö. Sosiaalihuoltolaki, sosiaalihuollon erityislainsäädäntö ja sosiaalihuollon ammattihenkilölaki määrittävät joitain tehtäviä, joita voi hoitaa sosiaalityöntekijän koulutuksen saanut henkilö. Muiden tehtävien osalta lainsäädäntö antaa työnantajalle melko vapaat kädet määrittää palvelutarpeista käsin, millaisilla nimikkeillä ja millä koulutuksella sosiaalihuollon palveluja tuottavat ammattilaiset tekevät työtään.
Tässä vaiheessa työelämätoimikunnan työskentelyä meillä on vahva luottamus siihen, että yhdessä tehden löydämme parhaat ratkaisut selkiinnyttää sosiaalialan työnjakoa ja löytää kriteerit työnkuvien kehittämiselle. Tämä on kaikkien etu. Oman ja toisen osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen tuo ryhtiä myös omaan työskentelyyn.
Haasteena on löytää samoista käsitteistä eri työnkuvien ja tehtävien koulutukseen perustuva teoreettinen tausta tai tulokulma. Tämä innostaa meidät jokaisen löytämään oman osaamisemme vahvuudet ja osaamisemme rajat ilman, että joudutaan keskusteluun siltä, että toiset olisivat työssään “parempia” kuin toiset.
