Kurssi hukassa hyvinvointialueilla
Meillä on takana nyt reilu vuosi uusien hyvinvointialueiden toimintaa. Kun uudistusta lähdettiin alun perin suunnittelemaan, odotuksena oli, että palveluista vastaavat leveämmät hartiat, jolloin palveluiden integroituminen saa uudenlaisen alustan, ja suomalaisella yhteiskunnalla on ylipäätään paremmat lähtökohdat sote-palveluiden näkökulmasta. Peruspalvelut vahvistuisivat ja palveluihin päästäisiin entistä nopeammin. Ajattelen, että tämä on edelleenkin se, mihin tähtäämme, mutta juuri nyt tuntuu olevan sekä kurssi että määränpää hukassa.
Uudistuksen toimeenpano, ennen kuin se edes pääsi kunnolla vauhtiin, on muuttunut säästämiseksi.
Tämä näyttäytyy nurinkurisina tapahtumina – esimerkiksi siten, että olemassa olevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota puretaan sairaaloissa vedoten työvoiman tarpeeseen, samalla kun terveyssosiaalityötä ajetaan alas. Tällaiset purkkaratkaisut henkilöstöpulaan muuttuvat lopulta huomattavasti kalliimmiksi.
Tavoitteena on siis siirtää painopistettä ehkäisevään ja ennakoivaan työhön. Ymmärrys siitä, että tämä ei tapahdu ilman resursointia on kadonnut jonnekin hähmäisten budjettilaskelmien syövereihin. Palvelujen tuottaminen vaikuttavammin ja tehokkaammin siirtäen painopistettä varhaiseen tukeen ja peruspalveluihin ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se vaatii investointeja, rakenteita, tietopohjaa ja ennen kaikkea aikaa. Lisäresurssia tarvitaan kaikkiin sosiaalihuollon ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotta odotukset sote-uudistuksen tuottamista kustannussäästöistä voisivat toteutua.
Ilman sosiaalisia investointeja asiakkaat päätyvät raskaimpien ja kalleimpien palveluiden käyttäjiksi.
Palveluvalikoimaa ja niiden tulevaisuutta koskevat päätökset tehdään alueilla, mutta niiden taustalla on hyvinvointialueiden rahoitustilanne, josta vastaa maan hallitus. Hallituksen tulisi nyt kääntää kurssinsa, jotta palveluja ei ajeta karille.
