Epävarmoja tunnelmia

Uuteen vuoteen astutaan epävarmoissa tunnelmissa. Edessä ovat työehtosopimusneuvottelut, keväällä kunta- ja hyvinvointialueilla ja loppuvuodesta yksityisellä sosiaalipalvelualalla.

Neuvotteluita käydään uudessa lainsäädäntöympäristössä. Lakisääteinen vientimallilaki on astunut voimaan, mikä rajoittaa merkittävästi valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan toimivaltaa sovitella työriitoja.

Lainsäädäntöä suojelutyöstä ollaan muuttamassa alkuvuodesta. Laki rajoittaa vakavasti työtaisteluoikeutta, joka on perusoikeus ja lakimuutokset riisuvat ainakin osaltaan tosiasiallisia mahdollisuuksia toteuttaa vaikuttava työtaistelu.

Järjestäytymisen merkitys nostaa yhä voimakkaammin päätään. Asioita yhteiskunnassa ei voida sanella vain työnantajapuolen suunnalta.

Tarvitsemme kunnollisen palkkaratkaisun, joka korjaa inflaation nakertamaa ostovoimaa. Vaakalaudalla on palkkaohjelman jatkuminen, joka on elintärkeä sukupuolten välisen palkkaeron kaventamiseksi.

Neuvotteluissa täytyy myös estää lukuisten maan hallituksen tekemien työelämäheikennysten ”uiminen” työehtosopimuksiin. Neuvottelukierroksista povataan aina vaikeita, mutta tässä kierroksessa on totisesti omat lisävaikeuskertoimensa.

Järjestäytymisen merkitys on entistä tärkeämpää.

Sosiaalialalla on pitkään ollut työntekijän markkinat ja pulaa pätevistä osaajista. Nyt yt-uutisia kuitenkin ilmaantuu kuin sieniä sateella hyvinvointialueilta ja yksityiseltä sosiaalipalvelusektorilta.

Talentian jäsenenä saat turvaa työttömyyden kohdatessa, kun olet kassan jäsen ja työssäoloehto täytyy. Työttömyyskassan jäsenmaksu sisältyy Talentian työssäkäyvien jäsenten jäsenmaksuun.

Palkansaaja ei voi jatkossa luottaa työmarkkinoiden pelisääntöihin samalla tapaa, kuin mihin olemme tähän asti tottuneet, minkä vuoksi liiton tarjoama suoja nousee arvoonsa.

Talentia tarjoaa erittäin korkeatasoisen työelämän oikeusturvan jäsenten työ- ja virkasuhdetta koskeviin riita- ja rikosasioihin. 

Maailman vaikeimman työn tekijät tarvitsevat turvaajansa. Talentiassa olemme valmiina vuoteen.

Jenni Karsio

Puheenjohtaja
Yhteiskunta-, sopimus- ja järjestöpolitiikka, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kansainväliset asiat
09 3158 6001, 044 541 5955