Epäpätevyysalennukset paljastuivat jäsenten aktiivisuuden vuoksi
Kunnissa ja kuntayhtymissä on maksettu virheellisesti liian matalaa tehtäväkohtaista palkkaa useiden vuosien ajan. Tämä on ollut iso uutinen ja se on koskettanut laajasti Talentian jäseniä. Kyseessä on ollut ns. epäpätevyysalennuksen virheellinen soveltaminen. Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Marju Pohjaniemi totesi Ylen haastattelussa 20.8.2018 olevansa hämmästynyt kuullessaan asiasta eikä heillä paljon tällaisia virheitä tapahdu. Vuoden 2012 KVTES-sopimusmuutoksen myötä on ollut päivänselvää, että tehtävän vaativuus määrää tehtäväkohtaisen palkan.
Puuttuva koulutus ei ole peruste maksaa matalampaa tehtäväkohtaista palkkaa, jos tehtävän vaativuus on sama.
Me Talentiassa käsittelemme viikoittain yhdessä alueasiamiesten kanssa jäsenten vireillä olevia työsuhteeseen liittyviä tulkintaerimielisyyksiä. Vuoden 2017 alussa huomasimme, että olemme saaneet useita yhteydenottoja luottamusmiehiltä ja jäseniltä tilanteesta, jossa mielestämme tehtäväkohtaista palkkaa on perusteetta alennettu. Lisäksi selvisi, että useissa kunnissa palkkausohjeet määräsivät tekemään epäpätevyysalennuksen automaattisesti. Päätimme kartoittaa, mitä oikein tapahtuu.
Ohjeistimme pääluottamusmiestämme käymään työnantajan kanssa paikallisneuvottelut tilanteessa, jossa opintojen loppuvaiheessa olevalta sosiaalityöntekijältä oli alennettu tehtäväkohtaista palkkaa mielestämme KVTES:n vastaisesti. Paikallisneuvottelut jäivät erimielisiksi ja asia siirrettiin keskustasolle ratkaistavaksi, jolloin neuvotteluja käydään pääsopijajärjestöjen, kuten Julkisen alan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja Kuntatyönantajat KT:n kanssa.
Tämän seurauksena aloitin kesällä 2017 JUKOn valtuuttamana keskusneuvottelut KT:n kanssa.
Syksyllä 2017 pääsimme tästä sopimustulkinnasta ratkaisuun ja laadimme asiasta yksimielisen pöytäkirjan, jossa todettiin, että tehtävän vaativuus ensisijaisesti määrää tehtäväkohtaisen palkan.
Tiedotimme asiasta jäseniä mm. Talentia-lehdessä ja alueasiamiehemme välittivät tietoa kentälle. Myös Kuntatyönantajat ohjeisti kuntia oikaisemaan virheelliset epäpätevyysalennukset. Siitä lähtien luottamusmiehemme ovat neuvotelleet työnantajan kanssa siitä, miten virheellisesti peritty epäpätevyysalennus palautetaan työntekijälle.
Tässä on kyseessä laajuutensa vuoksi poikkeuksellinen tilanne. Prosessi kuitenkin osoittaa myös seikan, joka on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Meillä on käytössä kuntapuolella palvelussuhteeseen liittyville tulkintaerimielisyyksille ratkaisukanava, jota on syytä käyttää. Menettely on kieltämättä hidasta, mutta lopputulos on yleensä parempi kuin mihin pelkästään kahvipöytäkeskusteluilla päästään. Meidän puolelta asioiden eteenpäin vieminen edellyttää aktiivisen jäsenistön lisäksi laajaa luottamusmiesverkostoa. Ja kyllä, pääluottamusmiehemme on informoinut ja neuvotellut tästä asiasta myös Helsingin kaupungin kanssa loppuvuodesta 2017 lukien.