1. Saavuta tuottavat palvelut – huolehdi työntekijöistä

Sosiaalialan korkeakoulutetut ovat haluttuja työmarkkinoilla. Palkat kuitenkin laahaavat ja työoloissa on parannettavaa. Ammattilaisille riittää kysyntää myös muualla, joten hyvinvointialueet voivat helposti jäädä nuolemaan näppejään. Näin näyttää myös käyneen, sillä sosiaalialan korkeakoulutettuja piisaa ammattihenkilörekisterissä yli hyvinvointialueiden tarpeen.

Sosiaalialan ammattilaisia pitää johtaa alan koulutuksen saanut henkilö. Tämä auttaa parantamaan palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä lisää työhyvinvointia.

Kierre, jossa työvoimapula työntää alalta pois, on saatava poikki. Hyvinvointialueilla työskentelevät sosiaalialan korkeakoulutetut kokevat voivansa vaikuttaa omaan työhönsä vähemmän kuin muilla työnantajilla. Lopputulemana palvelujen laatu kärsii ja säästöt jäävät syntymättä.

Pidä kiinni sosiaalialan ammattilaisista ja huolehdi siitä, että he voivat tehdä työnsä hyvin.

Ammattitaitoiset ja hyvinvoivat työntekijät ovat vaikuttavien palveluiden takana. Kun palvelut toimivat hyvin, ovat ne myös tehokkaita ja tuottavat säästöjä.

Sijoitusvinkkimme hyvinvointialueille:

  • Tarjoa sosiaalialan korkeakoulutetuille kilpailukykyistä palkkaa ja hyviä työsuhde-etuja, kuten laajaa työterveyshuoltoa. Talentian työolobarometrin mukaan palkka on hyvinvointialueiden tärkein kehittämisen kohde. Lisäämällä houkuttelevuuttanne työnantajana saat avoimet työpaikat täytettyä ja varmistat, että työntekijöitä on riittävästi.
  • Huolehdi työhyvinvoinnista, sillä se lisää työntekijöiden jaksamista sekä parantaa asiakasturvallisuutta ja palvelujen laatua. Yksi tärkeä keino on pitää työntekijöiden asiakasmäärät maltillisina ja varmistaa, että johtajilla on työhön vaadittavaa osaamista. Myös työtilojen on oltava terveet ja tuettava työn tekemistä. Rekrytoinnit kannattaa suunnitella huolella: osa tehtävistä vaatii pitkää työkokemusta, joten ne eivät sovi esimerkiksi vastavalmistuneille nuorille työntekijöille. Talentian selvityksen mukaan puolet vastavalmistuneista on uupumisvaarassa, joten kiinnitä heidän jaksamiseensa erityistä huomiota.
  • Kehitä ja hyödynnä työntekijöiden osaamista ja keskinäistä työnjakoa. Yhdenmukaista sosiaalihuollon tehtävänimikkeet ja ota käyttöön sosionomi, geronomi ja kuntoutuksen ohjaaja sosiaalityöntekijä-nimikkeen tapaan. Luota sosiaalialan ammattilaisten osaamiseen ja päätöksentekokykyyn. Anna heidän keskittyä omaan työhönsä ja lisää avustavaa henkilöstöä, kuten sihteereitä. Palveluiden vaikuttavuus paranee ja työntekijöiden motivaatio kasvaa, kun kukin pääsee tekemään osaamistaan vastaavaa työtä.
  • Hyödynnä mahdollisimman monen sosiaalialan korkeakoulutetun työpanos. Esimerkiksi joustavat sosiaalihuollon palveluajat voivat houkutella sellaisia ammattilaisia, joilla ei ole mahdollisuutta tai kiinnostusta työskennellä perinteiseen toimistoaikaan. Pidä kuitenkin huolta siitä, että työntekijät saavat vaikuttaa omaan työaikaansa. Tarjoa töitä myös eläkeläisille ja niille, joiden työkyky ei ole 100-prosenttinen.

Sijoitus joka kantaa

Pidetään yhdessä huolta siitä, että Suomi on myös jatkossa menestystarina.

Oletko jo Talentian jäsen?

Jos et vielä kuulu Talentiaan, sosiaalialan korkeakoulutettujen ikiomaan ammattijärjestöön, liity nyt!