Kunta alan lakko alkoi Rovaniemellä, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa – palkat saatava vastaamaan työn vaativuutta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenten neuvottelujärjestö JUKOn lakko on alkanut Rovaniemellä, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa tänään 6.4. Työnseisaukset kestävät kaksi vuorokautta ja päättyvät torstaina 7.4.2022 klo 23.59.
Lakkokaupunkien työntekijät kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE), opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) tai yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piiriin. Näitä ovat esimerkiksi sosionomit, sosiaalityöntekijät, varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö ja kuraattorit.
– Sosiaalialan korkeakoulutetut tekevät äärimmäisen vaativaa ja vastuullista työtä. He huolehtivat suojelua tarvitsevista lapsista, vammaisista sekä ikääntyneistä ja varmistavat, että meillä on turvallinen ja hyvinvoiva yhteiskunta. Työ on hyvin vaativaa ja vastuullista, mutta palkassa se ei näy. Vaadimme, että epäkohta korjataan. Lakko on nyt ainoa keino saada neuvotteluita eteenpäin, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Kunta-alan neuvottelut alkoivat toden teolla jo tammikuussa, mutta ne keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta 28.2.2022. Työriita siirtyi valtakunnansovittelijalle, jonka sovitteluesitys ei vastannut millään tasolla työntekijöiden vaatimuksia, joten sitä ei voitu hyväksyä.
Lakkoon osallistuvat kaikki kuntasektorin jukolaiset liitot, Talentian lisäksi muun muassa Lääkäriliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Psykologiliitto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Akavan Erityisalat. Lakon ulkopuolelle rajataan tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden ja omaisuuden vaarantumisen.
>> Tutustu lakkoa koskeviin ohjeisiin
Yhteystiedot ajan tasalle
Jokaisen jäsenen on huolehdittava, että yhteys- ja työsuhdetiedot ovat ajan tasalla. On tärkeää, että Talentiasta lähtevä tieto ja toimintaohjeet tavoittavat kaikki jäsenet.
>> Tarkista jäsentietosi kätevästi sähköisesti
Seuraa lakkotiedotusta
Talentian jäseniä neuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt lakkovaroitukset Tampereelle ja Kuopioon 12.–13.4.2022 sekä Helsinkiin, Vantaalle, Espooseen ja Kauniaisiin 19.–25.4.2022. Lakot koskevat sekä työsuhteisia työntekijöitä että viranhaltijoita, jotka työskentelevät lakkokaupunkien palveluksessa. Lue lisää mahdollisista tulevista lakoista täältä.
Talentian jäsentiedotusta voi seurata osoitteessa talentia.fi/tyotaistelu ja somessa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Lähetämme tietoa myös sähköpostissa ja tarvittaessa tekstiviestitse. Tietoa saa myös JUKOn verkkosivuilla www.juko.fi/kunta, Facebookissa www.facebook.com/JUKOry ja Twitterissä www.twitter.com/JUKOry.
Käytämme työtaistelun aikana slogania ”Arvoa asiantuntijalle” ja somessa #ArvoaAsiantuntijalle ja #lakko2022. Neuvotteluviestintää voi seurata tunnuksilla #TalentiaNeuvottelee ja #Neuvotellen2022.
Talentia tavoittelee palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille
Talentia tavoittelee neuvotteluissa monivuotista palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille. Myös työn vuoksi tapahtuva matkustaminen on korvattava, ja työajalla on saatava ruokailla joutuisasti.
>> Lue lisää Talentian neuvottelutavoitteista
Onko sinulla kysyttävää?
Jos sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä Talentian lakkopäivystykseen.
- jarjestoinfo@talentia.fi
- puh 09 3158 5541 (arkisin klo 9–15)
Lisätietoja: Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio, puh. 09 3158 6001